KENT: B-sidor 95-00

Suomen musiikkilehdistössä ei yhtäkään bändiä ole viimeisen viiden vuoden aikana käsitelty samanlaisella silkkiotteella kuin Kentiä. Sami, Markus ja Harri ovat tehneet Kentistä virallisen "melkein suomalaisen yhtyeen" ja bändin mahtipontinen melankolia istuu meikäläisten mielentilaan kuin musta väri äijien keikkagarderoobiin.
Nimensä mukaisesti Kentin sinkkujen kääntöpuolet yhteen niputtavalla tuplalla Kent muistaakin itänaapureitaan kakkoslevyn loppuun piilotetetulla heko heko -tangolla, joka onkin mukava kädenojennus sitä kansakuntaa kohtaan, joka oikeastaan ainoana ruotsin lisäksi on koskaan Kentiä osannut arvostaa. Tosiasiahan on, etteivät englanniksi lauletut Isola ja Hagnesta Hill ole Kentiä Pohjoismaiden ulkopuolella kovinkaan tunnetuksi tehneet. Ja ehkä hyvä näin. Vuosisatojen ja jääkiekon aiheuttaman vihanpidon jälkeen on hyvä olla jotain yhdistävääkin.
Ykköslevyn kaksi ensimmäistä raitaa, Chans ja Spökstad ovat kokoelman ainoat uudet kappaleet. Chans menee loppunostatuksineen hieman liiankin lähelle 747:n fiiliksiä, mutta Spökstadilla Kent-soundi on täydellisimmillään. Tuttua Kentiä kyllä, mutta tunnelmaltaan riipaiseva Yksin Lumisateessa -esitys. Längtan skala 3:1 on niinikään bändiä parhaimmillaan, lähes seitsemänminuuttinen sekoitus rauhallista särinää ja pituudestaan huolimatta loppuun asti kantavia harmaan sävyä. Ykköslevyltä on oikeastaan hankala nostaa mitään killeribiisejä esiin, sillä niitä ei ole: on vain hämmästyttävää, kuinka tasaisen, mutta ei suinkaan tasapaksun kokonaisuuden kappaleet muodostavat.
Kakkoslevy onkin sitten pettymys. Kokoelma kulkee Kentin uran läpi käännetyssä aikajärjestyksessä ja näin ollen lopussa on sellaisia alkuaikojen sinkuntäytteitä, jotka eivät ole mitään nerokkuuden riemuvoittoja. Pojken med hålet i handenista ja Den osynliga mannenista löytyvät "versiot" – paskat muunnokset alkuperäisistä kappaleista siis. Kakkoslevy on epätasainen kuin mikä, mutta on muistettava, että tässä puhutaan nyt yhtyeen kahden ensimmäisen levyn b-puolista. Kokoelmahan on suunnattu yksinomaan faneille, jotka eivät sinkkuja ole jaksaneet kerätä, ja onhan se mukava kuulla, miten kökkelöstä bobhundismista (Kallt kaffe) on kehitytty En himmelska drogin b-puolen Nollin tasolle. Matka on ollut yllättävänkin pitkä.