Levyarvio: Ei niin seesteistä ambientia – Läjä Äijälä toivottaa tervetulleeksi päänsisäiseen infernoon

Veli-Matti O Äijälä
Keskellä ei mitään
Karkia Mistika

Kitararocklähtöisen metelin anatomia on 60-vuotiaalle Äijälälle läpeensä tuttu. Koneelliskokeellisia ambitioitaankin hän on päässyt toteuttamaan kylliksi erinäisten projektien parissa. Kaikennähneellä karpaasilla riittää silti vielä uteliaisuutta tutkia äänimaisemia ja niiden rajoja. Omalla nimellään maestro alkoi julkaista ehkä kaikista häiritsevimmänkuuloisia ideoitaan.

Keskellä ei mitään on jatkuvassa vaarassa lipsahtaa epämusiikin puolelle, mutta ei Äijälä aliarvioi mahdollista yleisöään tuottamalla perusteetonta roskamelua. Siitä kertoo sekin, että albumin pisin teos, yli viisitoistaminuuttinen Kuilu kantaa kestonsa parhaiten tunkemalla teolliset hälyäänet hiljaiseen tippukiviluolaan lopputuloksena tutkielma päänsisäisestä infernosta.

Äijälän musiikissa ei ole ambientiin usein liitettävää seesteisyyttä, muttei myöskään noisen pahimmanlaatuista provokatiivisuutta. Vaikea tätä levyä on silti suositella muille kuin ääriilmiöistä kiinnostuneille musiikinkuluttajille.