Levyarvio: Ei sittenkään ihan pelkkää näpertelyä – Queensrÿche on yhä tuttu ”ajattelevan miehen hevibändi”

Arvio julkaistu Soundissa 2/2019.
Kirjoittanut: Mape Ollila.

Arvio

Queensrÿche
The Verdict
Century Media

The Verdict on alkuun samanlainen pettymys kuin muutkin vuodesta 2013 bändissä laulaneen Todd LaTorren ajan Queensrÿche-albumit. Se on bändin omaperäistä muotokieltä noudattava, upeasti laulettu levy, joka sisältää kaikki ne maneerit joilla ’Rÿchestä aikanaan tuli eräs progemetallin keskeisistä bändeistä. Se ei kuitenkaan tunnu aluksi oikein miltään.

Vaikka lyriikoissa pyörivät yhtyeen loistonpäivien lempiaiheet, politiikka, media ja itsetutkiskelu, niistä tuntuu puuttuvan se oikeamielinen palo, joka petasi bändin paikan hevin historiassa ”ajattelevan miehen bändinä”. Biiseissä on toki ilahduttavia soundivalintoja, laulufraseerauksia ja muita detaljeja, jotka assosioituvat suoraan yhtyeen 80-luvun lopun ja 90-luvun alun huippuaikaan, mutta touhu vaikuttaa silti liiankin hyvin vahvuutensa ja tavaramerkkisointinsa tuntevan bändin näpertelyltä.

Kuuntelun lisääntyessä ja menneisyyteen takertuvan kuulijan asenteiden karistessa The Verdict kasvaa kuitenkin ihan kelpo levyksi varsin vaihtelevalaatuisia levyjä julkaisseen yhtyeen katalogissa. Sen kauneus vain ei ole pysäyttävän upeissa irtobiiseissä tai elokuvan lailla vangitsevassa konseptissa kuten silloin joskus, vaan pikemminkin tuttuuden tunteessa ja biisien hienovaraisissa nyansseissa.

Lisää luettavaa