Levyarvio: Nenäliinat esiin! Willie Nelson näyttää kuinka country koskettaa

Arvio julkaistu Soundissa 6/2020.
Kirjoittanut: Pekka Laine.

Arvio

Willie Nelson
First Rose Of Spring
Legacy

Harvoin kuuntelee näin rentoa levyä näin jännittyneenä. Miten 87-vuotias elävä legenda selviää haasteesta? Country on toki moneen muuhun verrattuna erittäin vanhusystävällinen genre, ja siellä louskuvia tekareita on kuunneltu aina hyväksyvästi nyökkäillen ja maireasti hymyillen.

Kuitenkin vastaan on tullut liian monta liian myöhään tehtyä levyä. First Rose Of Spring ei kauaa ehdi soida, kun ilmoille pääsee helpottunut huokaus. Willie Nelson on itsensä, täysillä valoilla. Ikä kuuluu äänessä halkeamina ja haavoina, se on selvä. Mutta tulkinnallinen paketti on ihailtavasti kasassa. Laid back -rytmiikan suurmies on pakoton ja svengaava itsensä, yhdellä kertaa sekä rouhea että sliipattu. Tarinankertoja laulaa tarinan kuulijan kaaliin riippumatta siitä, onko se hänen omansa vai lainaa.

Tyylikkään konservatiivisesti toteutettu kokonaisuus edustaa jylhää ikihonkamaista arvokkuutta countryn nykytodellisuudessa, joka soi ihan miten sattuu, milloin kevyträppiä larpaten, milloin anaalisesti retroillen. Pyhät arvot kunniaan! Taivaassa soi pedal steel ja onneksi myös Willien levollisesti askeltavalla albumilla.

Viimeisen kappaleen kohdalla se sitten tapahtuu: nenäliinat esiin! Willien tulkinta Charles Aznavourin Hier Encore -ikivihreästä on pakahduttava. Näin lauletaan elämä reiluun kolmeen minuuttiin.

Lisää luettavaa