Olin lempeän kitaralevyn jälkeen vakuuttunut Willien tiuhan tuotannon ehtymättömästä vetovoimasta. Sitten hän menee ja levyttää albumillisen blues-duettoja, joissa vaaputaan jo vaarallisesti kuivan peruskelauksen kotikentällä. Suon toki miehelle sekä hänen äänelleen ja kuluneelle kitaralleen auliisti kotoista äänitilaani, mutta en ole ollenkaan varma pistänkö näitä porvarillisen siistejä bluestulkintoja jatkossa niin innokkaasti pyörimään kuin muutamia edeltäviä nautiskelusessioita.
Vaikea moitiskella eksaktisti, mistä kohden homma eniten mättää. Soitto on oikeasti todella hienoa käsityötä. Willien kumppaneikseen kokoamat vokalistit/solistit Francine Reed, Keb' Mo, Dr. John, Jonny Lang, Susan Tedeschi, B.B. King, Jimmie Vaughan ja Kenny Wayne Shepherd nauttivat selvästi saamastaan vieraanvaraisuudesta.
Syntipukeiksi jäävät siis itse kappaleet, joiden tuttuakin tutummat kuviot eivät inspiroi rentoa tyylittelyä kiintoisampiin esityksiin.
Bluesin helmet (Milk Cow Blues, Black Night, The Thrill Is Gone, Kansas City, Ain't Nobody's Business, Texas Flood) ja Willie-klassikot (Funny How Time Slips Away, Crazy, Rainy Day Blues) ovat lähes särmättömän viihtyisät raamit mestarin järjestämälle ystävyysotteluiden sarjalle.
WILLIE NELSON: Milk Cow Blues
Arvio julkaistu Soundissa 10/2000.
Kirjoittanut: Asko Alanen.
Olin lempeän kitaralevyn jälkeen vakuuttunut Willien tiuhan tuotannon ehtymättömästä vetovoimasta. Sitten hän menee ja levyttää albumillisen blues-duettoja, joissa vaaputaan jo vaarallisesti kuivan peruskelauksen kotikentällä.
Arvio
WILLIE NELSON
Milk Cow Blues
Island
Milk Cow Blues
Island
