WILLIE NELSON: It Always Will Be

Ahkera Willie riemastuttaa toki runsailla duettolevyillään ja tähtikavalkadeillaan, mutta kyllä kunnon studiolevytys on aina poikaa määrän ja laadun suhdetta kohentavana tapauksena. Uutukaisella on niin hyviä lauluja kuin vain Williellä voi olla, eikä ainuttakaan turhaa puolinelsonia.

Heti nimikappale on parasta, levollisen mietteliästä omaa tuotantoa, jossa uskollinen kitarakin pääsee verrattomasti esiin. Toisen laidan herkullinen tunnelmapala on kapakkauhittelu I Didn't Come Here (And I Ain't Leaving), joka kuuluttaa hönöläisen äänekkäästi, että "jos joku haluaa mutristella suutaan, tiedän hyvä paikan jota suukottaa…" Mielikuva on helppo muodostaa edeltävän renttubiisin kautta, jossa naisen suulla todetaan, että Big Bootya voi nyt pussata hyvästiksi.

Hienoja ovat myös taustaharputeltu Waits-laina Picture In A Frame ja jälleen yksi sydämellinen Texas-ylistys. Norah Jones suo hivelevän kuulasta kontrastia Willien ahavoituneelle äänelle (Dreams Come True), mutta vieläkin riipaisevampi on Lucinda Williamsin parhaisiin lauluihin kuuluvan Overtimen yhteisesitys. Äänet suorastaan sulavat toisiinsa.

Paula ja Lukas Nelson antavat hyvää sukutukea niin sävelkynillä kuin laulukumppaneinakin. Allman-klassikko Midnight Rider niittaa vankan albumin lopulliset pultit.