Porilainen grooveryhmä Mama Longhorn jatkaa voitokkaita retkiään. Kolmannen albumin rikkaassa sävykirjossa soivat etno-, ambient-, funk- sekä jazz-vaikutteet. Myös 70-luvun psykedeelisiä tunnelmia hätyytellään sopivasti.
Levyn starttaava Island After Island luottaa vahvasti polyrytmiikan voimaan. Epäonnisen näyttelijän mukaan nimetty Barry Primus on silkkaa funksamettia. Tymäkät fonisoolot ja loppujamitus kruunaavat paketin. Väriasteikolla hieman tummempaan suuntaan johdattavat bassovoittoinen Black Bridge sekä maukkaasti progeileva Marvels Of The New World.
Musiikki elää ja hengittää vaivattomasti läpi levyn. Afrokitarat helisevät mainion rytmiryhmän hoidellessa taustoja. Edes pieni kaavamaisuuden tunne ei haittaa, kun muusikkous on tällä tasolla. Eeva Poijärven vahva ja heleä ääni sykähdyttää. Se lisää vaikutelmaa jostakin syvästi inhimillisestä ja lämpimästä. Emotionaalisesti vaikuttavin hetki koetaan lähes 12-minuuttisen loppubiisin Oxygen Runs soljuvan ambientin imussa.
Levyllä soi selkeä ja valoisa usko tulevaisuuteen. Sarvipäämamman musiikissa on tunnetta, kauneutta sekä särmää niin paljon, ettei enempää kehtaa vaatia.
