MACHINE HEAD: Supercharger

MACHINE HEAD
Supercharger
Roadrunner

Tällä levyllä Machine Headille tapahtuu osittain sama kuin Panteralle Far Beyond Drivenillä. Itse asiassa sama vaiva on vainonnut Machine Headia siellä täällä jo toisesta levystä lähtien. Osa biiseistä on niin umpiluuta, että ne kaatuvat omaan mahdottomuuteensa. Kun ilmaa on yhtä paljon kuin sortuneessa kaivoksessa, ei jää liiemmälti tilaa hengittää. Jonkun olisi pitänyt kertoa Machine Headille, ettei terästäkään myydä siksi, että sitä vedettäisiin keuhkot ja maha täyteen, vaan siksi, että siitä rakennetaan jotakin tai vahvistetaan jo olemassa olevaa.
Kun aivan totta puhutaan, Superchargerillakin on ilmavat hetkensä. Esimerkiksi Crashing Around You hengittää kertosäkeellään lähes poikkeuksellisesti keskivertobiiseihin nähden, Deafening Silence jopa leijailee balladinomaisuudessaan ja Bulldozer toimii juuri sen vuoksi, että se on täyttä terästä. American High puolestaan irrottelee levyn linjaan nähden aivan eri lailla, koska yhtäkkiä ollaan tekemisisää huumorin kanssa, mikä on uusi elementti Machine Headin tylyillä levyillä. Mutta silloin, kun tarkoitus on olla pelkästään murskaava, mennään vikaan.
Rob Flynn pyrkii tuomaan laulumelodioilla tilaa biiseihin, mutta levyn edetessä keino kääntyy itseään vastaan. Melodisuus on harhaa silloin, kun samat linjat alkavat toistua. Taas tuntuu ahtaalta. Näistä seikoista johtuen alkaa tuntua siltä, että Machine Head on sanottavansa sanonut.
Bändiä syytettiin The Burning Redin aikaan siitä, että se hyppäsi rap-metal kelkkaan ja kalasteli uusia kuulijoita. Syytökset olivat sikäli vääriä, että uudet vivahteet toivat eloa The More Things Change…-levyllä kangistuneeseen bändiin. Tiedä sitten, johtivatko syytökset siihen, että Machine Head pidättäytyy Superchargerilla tiukasti paalujuntassaan vilkuilematta ympärilleen. Melkoinen fakiiri pitää olla, että nämä neljätoista biisiä kuuntelee pariin kertaan yhteen kyytiin.