MACHINE HEAD: The Burning Red

MACHINE HEAD
The Burning Red
Roadrunner

Edellisellä The More Things Changellä Robb Flynn pyrki luotsaamaan joukkiotaan pois pelkältä yksioikoisen ärrimurri-metallin pää-äänenkannattajan paikalta kohti alternative-rockin kuninkuutta, mutta sortui liian pitkiksi venytetyissä biiseissä helppoihin Alice In Chains -lainoihin.
The Burning Red onnistuu crossoverissaan aivan toisella tavalla pitkälti todella gruuvien hiphop- ja rap -rytmitystensä sekä Flynnin aivan uudella voimalla kantavan puhtaan laulutyylin ansiosta. Erittäin tyylitajuinen raskaasti ruimitun ja taiteellisesti tulkitun ilkikurinen vuoropuhelu toimii painotusten vaihdellessa mielenkiintoisesti biisistä toiseen. Lisäksi tämän hetken alan kysytyin tuottaja Ross Robinson (Korn, Soulfly, Slipknot…) on loihtinut levylle kerrassaan loistavan täyteläiset soundit.
Oikeastaan vain levyn päättävä nimibiisi on liian pitkänä puoliballadina tarpeeton lisä – päinvastoin kuin Policen Message In A Bottle -klassikon coverointi, missä Flynnin itseironisen hiipivä vokaalitulkinta on suorastaan herkullista. Pois heitetyn kitaristi Logan Maderin tilalle löydetty Ahrue Luster on taidoiltaan vähintään samaa luokkaa, sillä tulokas on ehtinyt jo osallistua kolmen rytmivarpaisiin tarttuvan biisin kynäilyyn.
Machine Head olisi voinut laskea varman päälle ja tehdä perusriffiensä varaan lasketun takuumyyvän jyrälevyn, mutta sellainen ei onneksi kunnianhimoista Flynniä tyydyttänyt.