Väsyneesti perusasioiden äärellä – Machine Headin katarsis ei puhuttele

Arvio julkaistu Soundissa 1/2018.
Kirjoittanut: Mikko Merilinna.

Arvio

Machine Head
Catharsis
Nuclear Blast

Muutaman progressiivisemman ja thrashimman kiekon jälkeen se toinen Machine Head on palannut. Se, joka aloittaa levynsä ”Fuck the world” -huudolla ja runnoo biisin toisensa jälkeen maaliin groovaavien nu metal -rytmien tahdittamana. Kenties hieman rapriimejäkin kuullaan siinä välissä. Ja kitarat ovat toki tukevassa alavireessä.

Catharsis seisoo vakaasti 2000-luvun taitteessa, niin soundeissaan, sovituksissaan kuin ilmaisussaankin. Eikä tämä tee Machine Headille oikeastaan kovinkaan hyvää. Jos bändin uuden vuosituhannen kulminaatiopiste The Blackening (2007) oli innostunut, polveileva ja kiehtovasti sävelletty kiekko, nyt liikutaan jopa väsyneesti perusasioiden äärellä. Jo avausraita Volatilen kertosäe on niin energiaton, että sen laittaminen levyn ensimmäiseksi kertoo karua tarinaansa siitä, millä alueilla bändi tällä hetkellä haluaa liikkua.

Ei Machine Headin yhdeksäs silti kelvoton ole. Siellä täällä piileskelee loistavia, tunteisiin meneviä riffejä ja rytmejä, joista bändi nimenomaan 1990-luvun alkuvuosinaan tuli rakastetuksi. Robb Flynn on parhaimmillaan erinomainen keulakuva ja rasittavimmillaan teennäinen mouhottaja – nyt kuullaan valitettavasti enimmäkseen jälkimmäistä.