MILES DAVIS: The Complete In A Silent Way Sessions

Armoitettu argentiinalainen tarinaniskijä Jorge Luis Borges (1899-1986) lanseerasi tarinassaan Tlön, Uqbar, Orbis Tertius termin "hrön". Tämä tarkoitti kopiota, jonka kuitenkin tunnisti jäljenteeksi siitä, että se oli originaalia hivenen pidempi tai muuten kookkaampi. Columbia Records on taannut sen, että Miles Davisin hedelmällisimmän kauden tuottaja/äänittäjä Teo Macero tietää, mitä "hrön" tarkoittaa. Niinpä mies sanoutuukin irti kaikista kokonaiset sessiot kattavista levybokseista. Ratkaisua on helppo ymmärtää, näkihän hän vaivaa nauhaleikkurin ja -teipin parissa koostaessaan trumpetisti/säveltäjän myyttisiä opuksia In A Silent Way (1969) sekä Bitches Brew (1970). Jutut Macerosta ensimmäisenä looppeja todella luovasti käyttäneenä tuottajana eivät olekaan liioiteltuja. Columbia juhlii Milesin syntymän toukokuisia 75-vuotisjuhlia kolmen cd:n The Complete In A Silent Way Sessions -laatikolla. Tähän asti tyylikkään sarjan kuudes osa vaikuttaa pahvisine kansionselkineen ulkoisesti halvalta, mutta sekä musiikki että vihon tekstit ovat täyttä tavaraa. Katettua tulee se kriittinen puolen vuoden pätkä, jonka aikana kaksosten tähtimerkilleen tyypillisesti uteliaan levoton Miles siirtyi akustisesta sähköiseen ja sitä kautta aina Jimin sekä Slyn innoittamiin funkrusennuksiin. Näkijän tukena olivat Tony Williams, Chick Corea, Dave Holland, Wayne Shorter, Herbie Hancock, John McLaughlin, Jack DeJohnette sekä biisintekijänäkin elintärkeä Joe Zawinul. Lahjakkuutta uhkuvan ryhmän soundillinen luonne oli jännittävän nestemäinen, ja liiderinsä metodia mukaillen joukkue piti yllä sitä tiettyä In A Silent Wayhin ikuisesti yhdistyvää maagista "tyyntä myrskyn edellä" -tunnelmaa.
Postimerkkeilijäluonteille moiset boksit ovat mannaa, etenkin kun mahtavan The Complete Bitches Brew Sessionsin mallin mukaan myös tämä "hrön" kumartaa menneelle siten, että sen sisältä löytyy ilman cd-ohjelmointitemppujakin originaali teos eli kaunis sonaattimuotoinen jazzveistos In A Silent Way. Koska sessioiden materiaalia päätyi lopulta muuallekin, ennenkuulumatonta tarjoillaan kuitenkin vain neljän raidan verran. Tämän lisäksi kuullaan neljä ottoa, joista Macero ja Miles aikoinaan käyttivät osan. Historiankirjoituksen kannalta on helppoa yhtyä Maceron kantaan. 1991 kuollut Davis ei ole puolustamassa itseään, joten hänen taiteelliset ratkaisunsa voidaan törkeässä rahanhimossa sivuuttaa. Columbian emon Sonyn holviin lapioikin mammonaa edelleen muun muassa Milesin Kind Of Blue (1959) yli 12 000:n kappaleen maailmanlaajuisella viikkomyynnillään. Vaikka mesenaattina tunnettu Miles Davis muuta toivoisikin, hänen jälkeenjääneiden papereidensa tuotto ei hyödytä nuoria muusikoita: Sony lopetti jazzin uutuustuotantonsa USA:ssa vuonna 2000.