Bändi, joka on haastatteluissa vakuuttanut pyrkivänsä jatkuvasti eteenpäin ja tehnyt kummalliseltakin tuntuneita uudistuksia, palaa yhtäkkiä Turn Loose The Swans ja The Angel And The Dark River -tunnelmiin. Muriseva ja vaikeroiva laulu kelpaa taas ja riutuminen on jälleen kivuliaan hidasta ja kirvelevää. Onko tätä pidettävä järjen valona vai arveluttavana taantumisena?
Jos jättää isommat kysymykset sikseen ja keskittyy tiukasti biiseihin, tästä levystä saa paljon irti. Ja nimenomaan siksi, että My Dying Bride osaa surra musiikin keinoin. Biisit ovat tolkuttoman pitkiä, kukin kuin oma mateleva ristintiensä Golgatalle, ja The Light At The End Of The World onkin valmistautumista väistämättömään. Kitaratkin soivat välillä aivan kuin My Dying Bride ei olisi enää läsnä, vaan lipumassa rajan taa. Valoa näkyy vasta maailman lopussa.
Biiseissä ei tapahdu mitään poikkeuksellisen hienoa, mutta kokonaisuus on aina ollut My Dying Bridelle tärkeämpi. Se on nyt ehjä kuin teräkseen valettu itkumuuri. Ihmetyttää vain, mitä bändi tämän jälkeen tekee. Ajoiko se itsensä nurkkaan?
MY DYING BRIDE: The Light At The End Of The World
Arvio julkaistu Soundissa 11/1999.
Kirjoittanut: Antti Mattila.
Bändi, joka on haastatteluissa vakuuttanut pyrkivänsä jatkuvasti eteenpäin ja tehnyt kummalliseltakin tuntuneita uudistuksia, palaa yhtäkkiä Turn Loose The Swans ja The Angel And The Dark River -tunnelmiin. Muriseva ja vaikeroiva laulu kelpaa taas ja riutuminen on jälleen kivuliaan hidasta ja kirvelevää.
Arvio
MY DYING BRIDE
The Light At The End Of The World
Peaceville
The Light At The End Of The World
Peaceville
