OPETH: Ghost Reveries

OPETH
Ghost Reveries
Roadrunner

Ghost Reveriesin ilmestyessä Opeth on julkaissut kahdeksan lähes täydellistä levyä. Maailmassa, jossa sisällötöntä musiikkia on enemmän kuin laki sallii ja yhden hitin ihmeitä tehdään jo metallissakin, saavutus on vähintäänkin hämmentävä. Jos metallissa ei yleisesti olisikaan ulottuvuutta, kiireettömyyttä tai ajattomuutta, Opethilla on aina ollut ne kaikki.

Vaikka luotettavuus ja tunnistettavuus ovat tallella, Ghost Reveries tuntuu myös pitkästä aikaa tuoneen uudistuksia Opethin sävellyspatterneihin. Ääripäät luovat enemmän kontrastia kuin Deliverance/Damnation -pari konsanaan, ja musiikilliset ratkaisut ovat sekä uskaltavampia että oivaltavampia kuin aiemmin. Huolellisesti tuotettu Ghost Reveries myös kuulostaa edeltäjiään enemmän bändilevyltä. Kappaleet vaativat soittajiltaan paljon, mutta sitä ei välttämättä heti edes huomaa.

Ghost Reveries ei varmasti aukene hetkessä, eikä sen ole tarkoituskaan. Atonementin häpeilemättömän 70-lukulaisen hippirockin, Harlequin Forestin katatoniamaisen aloituksen ja Deliverancen tavoin mieleenpainuvan loppunykimisen sekä The Grand Conjurationin synkkää synkemmän johtoriffin ja Morbid Angel -sävyjen väliin mahtuu paljon. Kannattaa ottaa selvää, mitä.