Vankan statuksensa vakiinnuttanut ruotsalaisryhmä on 14. levyllään tavallaan uuden alun äärellä. Miehistö on uudistunut suomalaisrumpali Waltteri Väyrysellä ja – mikä odotetuinta – ydinhahmo ja kitaristi-laulaja Mikael Åkerfeldt örisee jälleen!
Opeth muunsi 2000-luvulla death metalinsa raskassointiseen klassiseen progeen. Yleisö pysyi kohtuullisesti mukana, mutta rähinän dynaaminen voima tuntui olevan hiljaisesti kollektiivisen toivelistan kärjessä. Riemukkaalla Clark-soundtrackilla (2022) musiikillista moniulotteisuuttaan kanavoinut Åkerfeldt sai pahimmat tuotantorönsynsä kitkettyä sen projektin äärelle ja metallisempi ilmaisu on nyt selkeämmin Opethin heiniä. Lienee Clarkistakin jäänyt kaikuja mukaan, sillä Last Will And Testamentille on siunaantunut myös tuoreita tyylillisiä ratkaisuja ainakin mausteeksi. Myös 2010-luvun retrompi meloprogekausi kuuluu silti sekin levyn pohjavireessä.
Yhtä kaikki, Last Will And Testament on aika mainiota jatkoa yhtyeen kenties parhaalle albumille Watershedille (2008) – sille edelliselle, jossa ilmaisu oli vielä progressiivista kuolometallia. Samalla uutukaisen äärellä – niin nautinnollista kuunneltavaa kuin se diggailijan korviin onkin – tuntuu myös pieni varman päälle pelaamisen häivähdys. Tämä lienee ensimmäinen kerta kuin Opeth on lähtenyt kehityksessään taaksepäin, ja linjakkaasti mutta rohkeasti uudistusmielisen yhtyeen tapauksessa moisen ottaa lievänä pettymyksenä. Mutta mitä olisi sitten ollut lupa odottaa? Toimiva ja kiinnostava albumi on oiva suoritus, vaikka se olisikin jossakin määrin ”yleisön toive” – mitä se ei virallisesti tietenkään ole.
Levy on kuitenkin kovatasoinen musiikillisen laadun osalta. Sävellysten, sovitusten ja esityksen laadukkuus ei yllätä, ja yhtye kuulostaa komeasti itseltään. Dynamiikan, nyanssien sekä monimuotoisuuden käsittely on ensiluokkaista, ja tarttuvuutta, seikkailua, ja rytinääkin on yllin kyllin. Näitä on ollut ennenkin, ja tällä haavaa aiheesta saadaan lähinnä uusi versio. Se ei aiheuta kylmänväreitä, mutta on erittäin tervetullutta myös näin ”tuttuna ja turvallisena”, metallisemman laidan Opethina.
