RUFUS WAINWRIGHT: Release The Stars

Blues-legenda Robert Johnson myi sielunsa paholaiselle tienristeyksessä tullakseen paremmaksi kitaristiksi. Huikenteleva Rufus Wainwright puolestaan myy persettään korkea- ja populaarikulttuurien risteyksessä tullakseen maailmantähdeksi. Yksi hänen viimeisimmistä projekteistaan on Judy Garlandin klassisen Carnegie Hallin show'n lavastaminen uudelleen. Iloinen keikari mainostaa uuden levynsä sisään livautetussa lapussa konsertin ilmestyvän dvd:nä syksyllä.

Koska Rufus Wainwright ei ole täysin kotonaan popmusiikin parissa, hän palkkasi viidennen albuminsa neuvonantajaksi Neil Tennantin. Sivistyneen Pet Shop Boys -veteraanin ansioiksi on laitettu Release The Stars -levylle kirjoitettujen kappaleiden yksinkertaistaminen, lyhentäminen ja nopeuttaminen. Millaisiahan ne ovat olleet demovaiheessa? Lopullisten versioiden perusteella niistä ainoatakaan ei voi kuvitella Whitney Houstonin tai muiden tahmeiden diivojen esitettäväksi.

Enimmäkseen orkestroiduista balladeista Rufus Wainwrightin viidennelläkin levyllä on kyse. Sen kappaleita ei tanssita kaupungin kuumimmissa diskoissa, vaan korkeintaan juhlavissa ballroomeissa. Jos Antony Hegarty määräsi Tavastia-klubille tupakointikiellon, niin Rufus ei koskaan suostuisi edes esiintymään moisessa läävässä. Vaikka miehen hinku kasvaa kriitikkojen ja toisten taiteilijoiden kehujen kohteesta myyntilistojen valtiaaksi on kova, niin joku roti sentään pitää olla.

Tavallaan Rufus Wainwright on äärimmäisen vanhanaikainen lauluntekijä, sillä hän alistaa kaiken sävellykselle ja tekstille. Lauluja ympäröivä suuri pauhu on hänelle jokapäiväistä. Rufus käyttää orkestraatiota, kuten tavallinen rockbändi säröpoljinta – kyseenalaistamattomana perusratkaisuna. Se on hänen tyylinsä, itsestäänselvyys.

Kuuntelemaan vaativalla baritonilla laulava Rufus Wainwright paljastaa teksteissään paljon, ja kukapa ei tirkistelystä tykkäisi. Vaikka aiheet ovat yleismaailmallisia, tuntuvat ne tässä viitekehyksessä maistiaisilta elämästä, jollaista ei itse koskaan pääse kokemaan. Pienessä Tulsa-kaunokissa Rufus laulaa öisestä kohtaamisesta The Killers -laulaja Brandon Flowersin kanssa varsin hauskasti: "You taste of potato chips in the morning/your face has the Marlon Brando club calling."

Melkein rockaavan Rules And Regulationsin hassahtanut soitinnus vihjaa, että Rufus Wainwright on ruvennut tutustumaan popin suuriin kulmakiviin. Vaikuttaa siltä, että hän aloittanut jostain vuoden 1967 paikkeilta.