THE SHINS: Wincing The Night Away

THE SHINS
Wincing The Night Away
Sub Pop

Perinteisten palasten kekseliäästä sotkemisesta voi hyvinkin syntyä jotain uutta ja kaunista. Tämän vaikean, mutta ei mahdottoman yhtälön on Uudesta-Meksikosta ponnistava The Shins onnistunut ratkaisemaan jokaisella julkaisullaan.

Wincing The Night Away on yhtyeen kolmas voimannäyttö. Jo lähtökohdiltaan se ei voi olla samanlainen pysäyttäjä kuin Oh, Inverted World-debyytti (2001) aikoinaan, eikä siltä löydy Chutes Too Narrow’n (2003) kaltaista rentoa rokkaavuutta, mutta piiruakaan vähempiarvoiseksi ei sitä voi luokitella. Asian voisi kääntää jopa päinvastoin, sillä kyseessä on The Shinsin huolella muovaaman reseptin jalostunein kiteytymä. Tuttuja elementtejä viimeisen kolmen vuosikymmenen popmusiikista voi yhä löytää sieltä täältä, mutta yhtyeen tunnistamiseksi ei kuuntelijan tarvitse edes odottaa laulaja James Mercerin äänenavausta. Luovan evoluution läpikäynyt sointi on yhä vahvemmin omilla urillaan.

Eikä valittamista ole kappalemateriaalissakaan. Hieman pidättelevän Sleeping Lessons -aloituksen jälkeen The Shins lämää tiskiin muotovalioita popsävelmiä hämmentävän vaivattomasti. Tarttuva Australia, 60-luvun kadonneelta helmeltä kuulostava ensisinkku Phantom Limb ja kevyesti trippaileva Sea Legs osoittavat, että Mercer kumppaneineen on hurjassa iskussa.

Oikeastaan esille voisi nostaa minkä tahansa levyn kappaleista, sillä Wincing The Night Awaylle ei huteja ole sattunut. Jos jostain nyt haluaa rutista, olisi Pam Berryn tyyppisen aihion voinut joko sulauttaa jonkin toisen kappaleen osaksi tai jättää kokonaan pois. Kokonaisuuden kannalta kyse on kuitenkin niin vähäisestä seikasta, ettei se levyn tasoa juurikaan laske.

The Shinsin julkaisujen laatu on tappava. Olin varautunut siihen, että yhtyeen käyrä alkaa väkisin kääntyä laskuun, mutta paskanmarjat. Tällä hetkellä The Shins tuntuu uhmaavan musiikkimaailman kirjoittamattomien sääntöjen lisäksi jo painovoimaakin.

Tästä on musiikkivuosi hyvä aloittaa.