TRIVIUM: In Waves

Arvio julkaistu Soundissa 8/2011.
Kirjoittanut: Ville Sorvali.

Takavuosien teinisensaatio Trivium on pahan paikan edessä. Bändin edellisestä levystä, Shogunista, on kulunut jo kolmisen vuotta, eikä kukaan varmasti enää noteeraa noin 27-vuotiaita aikamiehiä niinä äkäisinä nuorina kolleina, jotka sormet liekehtien joskus soittivat kenet tahansa suohon.

Arvio

TRIVIUM
In Waves
Roadrunner

Takavuosien teinisensaatio Trivium on pahan paikan edessä. Bändin edellisestä levystä, Shogunista, on kulunut jo kolmisen vuotta, eikä kukaan varmasti enää noteeraa noin 27-vuotiaita aikamiehiä niinä äkäisinä nuorina kolleina, jotka sormet liekehtien joskus soittivat kenet tahansa suohon. Ja vaikka Trivium on aika ajoin ollut musiikillisestikin ihan kiinnostava tapaus, perusvarma suoritus ei In Wavesin kohdalla välttämättä silti riittäisi.

No, kaikeksi onneksi In Waves -kokonaisuus todellakin on aika kaukana perusvarmasta. Veikö Shogunin mahtailevuus sitten yhtyeen kaikki resurssit, mutta tällä kertaa mukana on pelottavan vähän – jos lainkaan – sellaista kunnianhimoa, jota Triviumilta odottaisi. Kun nimibiisin rytminen avausriffi vihdoin taukoaa, sitä alkaa tuntea itsensä melkein harhaanjohdetuksi. Odotukseni levyä kohtaan eivät olleet mitenkään järjettömät, mutta olisin silti kuvitellut yhtyeen keksivän jonkun toisenkin mielenkiintoisen jutun 51 minuuttiin.
Levylle on myös hyvin hankala löytää mitään yhtenäistä linjaa, joka toisen kappaleen jäädessä väkinäisen oloiseksi radiohitin raakileeksi ja joka toisen pyrkiessä astetta rankempaan ilmaisuun lähinnä tympeän kuuloisten huutolaulujen turvin. Eksoottisempiakin yksityiskohtia löytyy toki sieltä täältä, mutta niiden vaikutus kokonaisuuteen on poikkeuksetta negatiivinen.

Kappaleita yhdistää lähinnä se, että yhtäkään musiikillista ratkaisua ei ole maltettu viedä loppuun asti, vaan on ikään kuin tyydytty siihen mitä kitaran kaulalta ensiyrittämällä löytyy – vaikka tuotantoon sinänsä onkin varmasti palanut mukava summa rahaa. Mukavan pirteä Watch The World Burn istuu kyllä kaikin tavoin ihan asiallisen radiohitin määritelmään, mutta joku Black puolestaan on jo sen tasoinen sävellys, että jos olisin tehnyt jotain vastaavaa yläasteella, olisin todennäköisesti ollut itsestäni hyvinkin ylpeä.

Kyllä In Waves varmasti yleisönsä löytää, niin käy tämän kokoisissa ympyröissä aina. Silti ihmettelen, jos Triviumin leirissä on oltu aidosti liekeissä uuden mestariteoksen syntymisestä. Viimeistään tässä vaiheessa bändin on syytä alkaa haluta isompia asioita, muuten yksi luku rockhistoriassa saattaa sulkeutua yllättävänkin pian.

Lisää luettavaa