ULTRAMARIINI: Kevään ja kesän tähtikuvioita

Jos ja kun hyvän musiikin määreeksi asetetaan tunne, niin Ultramariini tekee loistavaa musiikkia. Kevään ja kesän tähtikuvioita suorastaan uhkuu kauneutta, melankoliaa ja haikeutta, sekä onnistuu herättämään syviä tunteita myös kärsivällisessä kuulijassa. Malttia Ultramariinin kanssa tar-vitaan, mutta sehän ei ole poik-keuk-sellista merkittävästä musiikista puhuttaessa. Yhtyeen utuinen maailma imee mukaansa vastustamattomasti, mutta keskenään samantyyliset kappaleet tarvitsevat lukuisia kuuntelukertoja noustakseen esiin. Vaikka Kevään ja kesän tähtikuvioita ei sisällä ainoatakaan yhtä välittömästi valloittavaa hittiä kuin debyytin Kalpea tähteni tai Elohopeaa, on se levynä kypsempi ja yhtenäisempi.

Ultramariini luottaa rohkeasti kappaleidensa tunnelmiin ja antaa niiden kasvaa omalla painollaan. Suhteellisen pitkät ja vähäeleiset laulut kietovat kärsivällisen kuulijan maailmaansa vähitellen, mutta vääjäämättä. Vaikka aivan joka biisissä tunnelma ei kanna maaliin saakka, on tärkeintä usko omaan tapaan tehdä musiikkia.

Yhtye soittaa konstailemattoman tyylikkäästi ja koskettimet ovat melodisesti tärkeimmässä osassa. Ultramariinin todellinen aarre on laulaja Matti Johannes Koivu, jonka erikoinen fraseeraus ja upottavan pehmeä lauluääni istuvat yhtyeen herkkään sointiin täydellisesti. Tekstit puolestaan ovat täynnä rivejä, joihin kelpaa ajatuksen pysähtyä. Sanoitukset ovat tarinoiden sijaan tuokiokuvia, kurkistuksia hahmojen tunne-elämään. Niissä arkisetkin asiat saavat suurta merkistystä, eikä mitään selitetä puhki.

Pelin avaava Suudelma vetää heti maton alta, mutta parhaat väristykset tulevat Hämmästyttävä muuttuva poika -singlen uljaan kertosäkeen aikana. Lopuksi mieleen jää soimaan levyn komeasti päättävän nimibiisin viimeinen rivi: "Kun sammutat valot, jäävät vain tähtikuviot".

Kevään ja kesän tähtikuvioita ei ole täydellinen levy, mutta sen myötä tuntuu mahdolliselta, että Ultramariini sellaisen vielä tekee. Aidosti koskettavaa musiikkia.