AC/DC:n huhutun albumin kuiskitaan olevan omistettu Malcolm Youngille – myös riffimestaria itseään kuultaisiin levyllä

2.9.2018 12:53

Musiikkilehti JAM kertoo kuulleensa sisäpiirilähteiltään, että AC/DC:n huhutulla uutuusalbumilla kuultaisiin edesmenneen rytmikitaristisuuruus Malcolm Youngin aiemmin julkaisemattomia kitararaitoja. Samat kielet kertovat albumin olevan myös omistettu yhtyeen entiselle dynamolle. Lehden mukaan Malcolm olisi äänittänyt kappaleet veljensä Angus Youngin kanssa vuonna 2003. Phil Rudd, Cliff Williams ja Brian Johnson olisivat väitetysti mukana valitsemassa materiaalia levylle ja soittamassa omat osuutensa Malcolmin raitojen ympärille.

Dementiaa sairastanut Malcolm menehtyi vuoden 2017 lopulla. Sittemmin AC/DC:n kokoonpano on kokenut suuria muutoksia basisti Williamsin eläköidyttyä, solisti Johnsonin jäätyä pois kuulo-ongelmien takia ja rumpali Ruddin päädyttyä vilttiketjuun ajauduttuaan melkosiin ongelmiin lain ja huumeiden kanssa.

JAMin tarinalle antaa tukea jokin aikaa sitten nettiin levinneet kuvat, joissa Johnson, Rudd, nykyisin rytmikitaristin pestiä hoitava Stevie Young ja Angus häärivät Vancouverissa, Kanadassa sijaitsevan Warehouse Studion nurkilla. Yhtye on äänittänyt kolme viimeisintä pitkäsoittoaan kyseisessä laitoksessa. Rock or Bust -kiertueella Ruddia tuurannut Chris Slade puolestaan sanoo, ettei ole kuullut yhtyeen leiristä pihaustakaan sitten rundin päätöksen.

Jälleen kerran on kuitenkin hyvä muistaa, että ennen yhtyeen leiristä kuultavaa virallista vahvistusta kyse on pelkistä huhuista – joskin erittäin mielenkiintoista sellaisista.

Lisää luettavaa