Cannibal Corpsen kitaristi Pat O’Brien joutui viime viikolla ongelmiin virkavallan kanssa todella hämärissä olosuhteissa. Poliisi joutui taltuttamaan puukolla aseistautuneen kitaristin sähkölamauttimella tämän riehuessa tuntemattomien ihmisten pihalla ja lisäksi sekavasti käyttäytyneen muusikon kotoa löydettiin valtava kasa aseita – muun muassa liekinheittimiä ja puoliautomaattiaseita.
Yhtye on nyt kommentoinut tapausta ensimmäistä kertaa julkisesti. Cannibal Corpsen Facebook-sivuilla julkaistiin tiedote, jossa kerrotaan O’Brienin saavan hoitoa eikä tämä tule vaikuttamaan bändin keikkasuunnitelmiin. Yhtyeen on tarkoitus muun muassa lämmitellä keväällä Slayeriä näiden jäähyväiskiertueella.
”Toivomme sekä bändinä että yksilöinä pelkkää hyvää veljellemme ja kumppanillemme Patille. Emme voi kertoa välikohtauksesta enempää, mutta haluamme kaikkien tietävän, että Pat saa tarvitsemaansa apua ja arvostaa sitä rakkautta ja tukea, jota hän saa kaikilta faneilta ympäri maailman”, yhtye kirjoittaa.
”Pat on parhaillaan perheensä ja ystäviensä luona ja odottaa innolla, että pääsee taas palaamaan terveenä. Ja kaikille huolestuneille kerrottakoon, että kaikki Cannibal Corpsen keikat tulevat toteutumaan suunnitellusti.”