Chris Cornellin leski nosti jälleen oikeusjutun Soundgardenin jäseniä kohtaan – Syynä laulajan ”rikollisen alhaiseksi” arvioitu osuus bändin arvosta

Soundgardenin ja Vicky Cornellin välinen riita ottaa taas lisää kierroksia.
18.2.2021 12:14

Chris Cornellin kuoleman jälkeen ovat Soundgardenin tekemisiä varjostaneet bändin jäsenten ja laulajan lesken Vicky Cornellin väliset riidat, jotka tuntuvat saavan koko ajan vain enemmän ja enemmän kierroksia. Kaikki alkoi siitä, kun Vicky haastoi yhtyeen maksamattomien korvausten vuoksi. Vicky Cornell myös väitti bändin muiden jäsenten, Kim Thayilin, Matt Cameronin ja Ben Shepherdin pitävän hallussaan hänelle kuuluvia julkaisemattomia äänitteitä, joita bändi työsti Chris Cornellin kanssa ennen laulajan traagista kuolemaa.

Thayil, Cameron ja Shepherd vastasivat vastakanteella, jossa kiistettiin Vickyn väitteet jyrkästi ja syytettiin vuorostaan leskeä siitä, että tämä olisi käyttänyt Chris Cornellille järjestetystä tribuuttikonsertista saatuja hyväntekeväisyyteen saatuja tuloja suoraan itsensä ja perheensä hyväksi. Vicky Cornell on luonnollisesti kiistänyt bändin syytökset.

Nyt Vicky Cornell on nostanut jälleen uuden lakijutun bändiä kohtaan. Tällä kertaa haaste juontaa juurensa siitä, että nimeltämainitsematon ulkopuolinen taho oli kiinnostunut ostamaan oikeudet bändin tuotantoon. Bändi oli tehnyt arvion oikeuksien arvosta ja tarjoutunut ostamaan Chris Cornellille kuuluneen osuuden pois Vicky Cornellilta. Rolling Stone -lehden mukaan bändin levytetyn tuotannon oikeuksista oli tarjottu 16 miljoonaa dollaria ja bändi oli tarjonnut Vickylle laulajan osuudesta 300 000 dollaria, joka on perikunnan mukaan ”rikollisen vähän”. Bändi oli myös kieltäytynyt lesken vastatarjouksista.

Niinpä Vicky Cornell on pyytänyt oikeusistuinta määrittelemään bändin sekä jokaisen jäsenen osuuden todellisen arvon. Cornellin mukaan arviossa tulisi ottaa huomioon paitsi Soundgardenin mastereiden arvo, myös muita seikkoja kuten oheistuotemyynnit tulevaisuudessa, ”nostalgiaprojektit” kuten kiertueet ja laulajan korvaaminen toisella laulajalla tai hologrammilla sekä ”deep-fake” -viritykset, jossa Chris Cornellin ääntä käytettäisiin tekoälyn avustuksella uusien kappaleiden tekemiseen.

Lisää luettavaa