Fanien reaktio Judas Priestin ilmoitukseen yhdellä kitaristilla keikkailusta yllätti Richie Faulknerin

"Se on vain todella väkevä osoitus siitä, miten paljon Priest yhä merkitsee", kitaristi tuumaa.
16.2.2022 17:42

Heavy metal -veteraani Judas Priest, joka on pitkän uransa varrella tullut tunnetuksi nimenomaan kahden kitaristin saumattomasta ja toisiaan täydentävästä yhteispelistä ja soundista, järkytti fanit ilmoittamalla alkuvuodesta, että se aikoo lähteä tulevalle juhlakiertueelle vain yhden kitaristin, bändissä vuodesta 2011 saakka vaikuttaneen Richie Faulknerin voimin. Suunnitelma sai osakseen niin kovaa vastustusta, että ei mennyt aikaakaan kun bändi jo ilmoittikin peruneensa nämä ajatukset ja lähtevän tien päälle samalla kokoonpanolla kuin edellisellekin rundilleen eli Parkinsonin tautia sairastavan Glenn Tiptonin noustessa lavalle aina kun terveys sen sallii Andy Sneapin hoitaessa muuten toisen kitaristin tontin.

Tuoreessa The Metal Voicen haastattelussa Faulkner sanoo yllättyneensä siitä, miten voimakkaasti fanit reagoivat bändin ajatukseen kiertää yhdellä kitaristilla eikä ole pettynyt, että päätös lopulta pyörrettiin.

”Se on vain todella väkevä osoitus siitä, miten paljon Priest yhä merkitsee. En usko, että kukaan meistä odotti niin kovaa vastustusta. Meistä se päätös tuntui hyvältä idealta, emme me muuten olisi siihen päätyneet. Arvelimme, että se tulee herättämään jotain keskustelua koska se on osa Judas Priestin brändiä ja on ollut sitä jo 50 vuotta”, Faulkner sanoo.

”Ja voi pojat, että saimmekin kuulla siitä. Ja se on mielestäni vitun hienoa. Ja me myös kuuntelimme heitä. Ei hätää. Kaikki on taas ennallaan ja lähdemme tien päälle kuten on tarkoitettu. Se on oikeastaan iso kiitos faneille, että he yhä välittävät ja kertovat meille, miltä heistä tuntuu. Ja voi veikkoset, että he todella tekivät sen meille tiettäväksi! Mutta kaikki on nyt hyvin.”

Myöhemmin laulaja Rob Halford tuli esiin ja myönsi yhdellä kitaristilla keikkailun olleen alkujaan hänen ehdotuksensa. Halford perusteli ideaansa sillä, että koska bändi aloitti aikoinaan yhden kitaristin bändinä, olisi 50-vuotisjuhlakiertueella ollut osuvaa, että bändi palaa tähän samaan asetelmaan. Faulkner sanoo, ettei hänelle tullut mieleenkään kyseenalaistaa Halfordin ehdotusta.

”Nuo jätkät ovat tehneet tätä 50 vuotta – he tietävät asiat minua paremmin, jos ymmärrät, mitä tarkoitan. Ja jos he haluavat tehdä niin, niin me myös teemme.”

 

Lisää luettavaa