Kylmää vettä reunion-huhuista innostuneiden Van Halen -fanien niskaan – ”En ole puhunut jätkille sitten vuoden 2004”

Huhut Michael Anthonyn paluusta ovat ilmeisesti pelkkää puhetta.

Kerroimme pari päivää sitten mielenkiintoisista sisäpiirihuhuista, joiden mukaan Van Halen suunnittelisi ensi vuonna paluuta klassikkokokoonpanollaan. Tunnettu radiojuontaja Eddie Trunk kertoi varteenotettavista lähteistä kuulemistaan spekulaatioista omassa radioshow’ssaan.

iHeartRadio päätti lähestyä asian tiimoilta pitkään yhtyeen riveistä poissaollutta basisti Michael Anthonya ja kysyä suoraan, onko huhuilla minkäänlaista perää. Anthony kuittasi asian tavalla, joka saanee monet fanit pettymään.

”Sanon vain sen, että en ole puhunut muille jätkille sitten vuoden 2004, jolloin soitimme viimeksi yhdessä”, Anthony toteaa ja lisää kyllä törmänneensä Alex Van Haleniin ”pari vuotta sitten”, mutta puhe ei ollut mitään small talkia enempää.

Huhumylly Van Halenin ympärillä on pyörinyt vimmatusti siitä lähtien, kun David Lee Roth sanoi Vulture-lehden toimittajalle yhtyeen suunnittelevan ensi vuodelle suurta stadionkeikkaa sekä muuta spesiaalia, josta laulaja ei kuitenkaan kertonut sen tarkemmin.