Milloin Megadethin uusi levy ilmestyy? Dave Mustaine kertoi päivämäärän, johon tällä hetkellä tähdätään

Päivämäärä saattaa kuitenkin vielä elää, Mustaine muistuttaa.
11.3.2022 18:45

Thrash metal -jätti Megadeth on viime ajat paiskinut hiki hatussa hommia Grammy-palkitun Dystopia-albuminsa (2016) seuraajan parissa. Hommia ovat hidastaneet niin korona kuin basisti David Ellefsonin potkut (jonka vuoksi yhtye päätti äänittää Ellefsonin jo äänittämät bassoraidat uudelleen), mutta tuoreessa Loudwiren haastattelussa yhtyeen johtohahmo Dave Mustaine tietää jo kertoa albumille julkaisupäivän, johon tällä hetkellä tähdätään: uuden levyn on tarkoitus ilmestyä 8. heinäkuuta.

”Sitä saatetaan hyvin mahdollisesti lykätä vielä eteenpäin, mikä on mielestäni huonompi juttu kuin se, että se pysyy siinä missä se nyt on. Mutta tarvitsemme kaiken mahdollisen ajan saadaksemme asiat valmiiksi ja levyt toimitetuksi. Tämän koronapaskan vuoksi on ollut suuria vaikeuksia toimittaa mitään eteenpäin, levyistä nyt puhumattakaan”, Mustaine muistuttaa.

Yhtyeen on tarkoitus lähteä keväällä pitkälle Amerikan-kiertueelle ja suunnata kesällä nokkansa kohtii Eurooppaa. Yhtye saapuu myös Suomeen ja nousee lavalle Hyvinkään Rockfestissä 3. kesäkuuta. Mustaine odottaa keikkoja jo malttamattomana.

”Haluan soittaa. Haluan mennä lavalle, revitellä kitarallani ja katsoa, miten ihmiset ajattelevat: en voi uskoa, että hän on yhä hengissä ja tekee tuota”, muutama vuosi sitten syövän selättänyt Mustaine sanoo.

 

Lisää luettavaa