Motörhead-kitaristi muistelee bändin viimeisiä aikoja – ”Lemmy ei ollut oma itsensä”

"Olihan se joskus vaikeaa katseltavaa", Phil Campbell toteaa.
28.5.2020 09:19

Motörheadin viimeiseksi jääneessä kokoonpanossa, bändissä vuodesta 1984 saakka vaikuttanut kitaristi Phil Campbell muisteli joulukuussa 2015 menehtynyttä Lemmy Kilmisteria ja Motörheadin viimeisiä vuosia tuoreessa CATtales-podcastissa.

”Muutamana viimeisenä vuotena Lemmy ei ollut oma itsensä. Mutta hän halusi painaa eteenpäin. Huomasi, että Lemmy oli vanhentunut, olihan hän myös meitä muita reilusti vanhempi. Mutta hän soitti edelleen ihan hyvin ja me menimme eteenpäin”, Campbell toteaa.

”Kyllä me hieman hidastimme tahtia, mutta se oli silti ihan täyttä kiertue-elämää moniin muihin bändeihin verrattuna. Meidän hidas tahti on kuin monen muun täydellä höngällä menemistä. Saatoimme edelleen lähteä kuukausiksi kiertueelle kaikkialle, minne meidät vain haluttiin. Lem halusi soittaa niin pitkään kuin vain suinkin pystyy. Mutta olihan se joskus vaikeaa katseltavaa viimeisinä vuosina.”

Campbellin mukaan Lemmyn kuoltua oli todella vaikea tottua uuteen ja ihan erilaiseen arkeen.

”30 vuoteen en käytännössä tehnyt muuta kuin istuin bussissa ja lentokentillä, kävin soundcheckissä, nauroin tyyppien kanssa ja katselin telkkaria päivästä toiseen ja toiseen ja toiseen ja toiseen ja toiseen. Yhtäkkiä se kaikki pysähtyi kuin seinään”, Campbell sanoo.

”Mutta minulle jäi upeita muistoja ja teimme mahtavaa musiikkia, jonka tahtiin ihmiset edelleen rokkaavat menemään, mikä on hieno asia.”

Lisää luettavaa