Noel Gallagher ei ilmaantunut Manchesterin tukikeikalle ja sai veljensä haukut niskaansa – Auttoi kuitenkin uhreja avokätisesti kaikessa hiljaisuudessa

Liamin olisi ehkä kannattanut kerrankin miettiä, ennen kuin alkaa aukoa päätään veljelleen.
7.6.2017 16:48

Manchesterin terrori-iskun uhreja tuettiin viikonloppuna näyttävästi hyväntekeväisuuskonsertilla, joka keräsi yhteen 50 000 hengen yleisön ja televisioitiin lisäksi suorana 38 maahan. 2,3 miljoonaa euroa keränneessä konsertissa esiintyivät muun muassa Justin Bieber, Miley Cyrus, Katy Perry, Robbie Williams sekä Liam Gallagher yhdessä Coldplayn kanssa.

Alkuviikosta värikkäästä sanankäytöstään tunnettu Liam moitti kovin sanoin Noel-veljeään, koska tätä ei nähty tukikonsertissa. Pettynyt Liam muun muassa kutsui veljeään ”säälittäväksi kusipääksi”.

Vaikka Noelia ei konsertissa nähtykään, on Oasis-kitaristi brittiläisen Radio X:n juontajan tietojen mukaan tehnyt julkisuudelta piilossa sellaisia asioita uhrien hyväksi, että pikkuveljen kannattaisi pitää suuri suunsa ihan supussa. Noel Gallagher on nimittäin ohjannut kaikki Don’t Look Back In Anger -kappaleesta saatavat tulot iskun uhreille ja heidän perheilleen. Eikä kyse ole mistään aivan pienestä summasta, sillä biisistä on muodostunut eräänlainen ”voimakappale”, joka on iskun jälkeen noussut korkealle myyntilistoilla.

”Olen nähnyt paljon epämiellyttäviä otsikoita Noelista ja siitä, miksei hän soittanut viikonloppuna Manchesterissa. Mielestäni on vain oikein kertoa tästä asiasta, koska tiedän, ettei hän itse tule siitä mainitsemaan, mutta sain tietää Noelin ohjanneen kaikki rojaltit Don’t Look Back In Anger -kappaleesta uhreille heti, kun kappaletta alettiin laulaa muistotilaisuuksissa. Ja tämä tapahtui ennen kuin konsertista oli tietoakaan”, Radio X:n juontaja Gordon Smart kertoi ohjelmassaan.

”Moni muukaan artisti ei päässyt esiintymään tukikeikalle, mutta ketään muuta ei ole moitittu asiasta. Suurin osa ihmisistä sai illasta pelkästään hyvää tahtoa.”

Lisää luettavaa