Tarina illasta, jolloin kokaiinin nuuskaamisessa kilvoitellut Ozzy Osbourne hävisi ja sai aikaan valtaisan poliisioperaation

20.9.2018 01:27

Vuonna 1978 Black Sabbath ja tuolloin rakettimaista nousua tehnyt Van Halen lyöttäytyivät yhteen yhteisen maailmankiertueen merkeissä. Vaikka nimellisesti kyseessä olikin tulokasbändille tarjottu lämppärin pesti legendaarisen heavy metal -jyrän opissa, hollantilaisamerikkalainen vauhtinelikko osoittautui niin vaikeaksi päihitettäväksi, että Ozzy Osbournekin joutui myöhemmin myöntämään olleensa suorastaan halolla päähän lyöty nuorten toivojen show’n ensimmäisen kerran nähtyään.

Dangerous Minds – blogissa muistellaan tarinaa, jossa kyseisen kiertueen viimeisellä Yhdysvaltain-osuudella, vain iltaa ennen Nashvillen-keikkaa, Van Halen -laulaja ja showmiesten kuningas David Lee Roth haastoi Ozzyn kilpasille kokaiinin nuuskaamisen jalossa harrastuksessa. Aamuun asti jatkuneiden kokkelisessioiden jälkeen kaksikko onnistui vielä vastoin kaikkia todennäköisyyksiä järjestämään itsensä keikkakaupunkiin, mutta kun tuli soundcheckien aika, Ozzya ei enää näkynytkään mailla halmeilla. Mies ei ollut huoneessaan, ei potemassa krapulaa aulan sohvalla tai ylipäätään missään, missä miestä nyt ylipäätään noihin aikoihin saattoi tavata. Keikka kuitenkin lähestyi uhkaavasti hetki hetkeltä, eikä aikaa ollut liiemmin hukattavaksi. Niinpä ei auttanut muu, kuin kutsua virkavalta apuun.

Tilanteen käydessä todella tukalaksi Sabbath kääntyi Rothin puoleen sillä ajatuksella, että tämä voisi paikata Ozzya kertaluontoisesti orkesterin keulilla. Tämä kerran elämässä -tyyppinen spektaakkeli jäi kuitenkin kokematta, sillä Roth kieltäytyi kunniasta vedoten siihen, ettei osannut bändin kappaleiden sanoja suoraan ulkomuistista.

Loppujen lopuksi Van Halen päätyi esittämään oman settinsä, mutta Sabbath oli laulajansa mystisen katoamisen seurauksena pakotettu peruuttamaan keikkansa. Paikallispoliisi ja FBI jatkoivat kaikesta huolimatta kuumeisesti miehen etsintöjä, sillä ehdittiinhän kuuluisan solistin epäillä joutuneen jopa kidnappauksen kohteeksi.

Totuus oli kuitenkin huomattavasti vähemmän dramaattinen. Täysin pyörällä päästään hotellin käytävillä haahuillut Ozzy oli nimittäin luullut menevänsä omaan huoneeseensa edellisestä majapaikasta mukaan tarttuneilla avaimilla varustautuneena. Koska kyseistä huonetta satuttiin juuri miehen osuessa paikalle siivoamaan, ei avaimia edes tarvittu, vaan Ozzy vain marssi suoraan ovesta sisään, patisti siivoojan matkoihinsa ja rojahti sängylle vetäisemään sikeitä reippaaksi 18 tunniksi. Kun mies sitten lopulta tokeni, huomasi hän punkkaavansa aivan väärässä kammarissa ja materialisoi itsensä oikeaan osoitteeseen, josta Nashvillen poliisi hänet lopulta paikallisti.

Sabbath palasi muutamaa päivää myöhemmin Nashvilleen korvaamaan perutun keikkansa, ja kiertuekin onnistuttiin viemään maaliin saakka ilman vastaavia katoamistemppuja. Rundi itsessään tosin jäi viimeiseksi Ozzyn täysiveriseksi Sabbath-kiertueeksi ennen parinkymmentä vuotta myöhemmin tapahtunutta Ozzfest-reunionia.

Lisää luettavaa