– Vittu, Cronos!
.
Näin iloisesti huudahtaa Stratovariuksen basisti Lauri Porra, kun legendaarisen brittiretkue Venomin nokkamies astelee vastaan Wacken Open Airin takahuonealueella elokuussa 2022. Harvaksi käyvän tukkansa punertavaksi värjännyt newcastlelaismuusikko nostaa vasemman kätensä tervehdykseen ja harppoo sen jälkeen rivakasti matkoihinsa.
.
Tunnetuista raskaamman linjan artisteista ei toki ole Wackenissa muutenkaan pulaa. Illan päänimen eli Slipknotin herroja ei näy missään, mutta esimerkiksi Hypocrisyn Peter Tägtgren, Behemothin Adam ”Nergal” Darski, Motörheadin Phil Campbell ja Amon Amarthin Johan Hegg tallustelevat leppoisasti ympäri backstagea.
Oikein ilahduttavaa on sekin, että Stratovariuksen lisäksi tänään paikalla on muitakin suomalaisnimiä, nimittäin isot yleisömeret lavojen eteen keränneet Blind Channel ja Lost Society.
Jo yli kolmekymmentä kertaa järjestetty Wacken on noin 90 000 päivittäisellä kävijällään mitä luultavimmin koko planeetan suurin raskaan musiikin tapahtuma, ja mikä parasta, Stratovariuksen jalka on vahvasti Wackenin rautaporttien välissä. Jos tämän illan konsertti otetaan laskuihin mukaan, suomalaisbändi on uransa aikana soittanut Wackenin pikkukylää ympäröivillä pelloilla – lähes kirjaimellisesti lehmien keskellä – järjestettävällä festarilla peräti kahdeksan kertaa. Timo Kotipellolla on puolestaan kasassa jo täysi kymppi, sillä laulaja on esiintynyt Wackenin ”pyhällä maalla” kahdesti myös oman yhtyeensä kanssa.
Juuri nyt Stratovariuksen keikkaan on pari tuntia, ja Kotipelto istuskelee yhtyeelle varatun backstage-tilan kulmassa. Hän näyttää aavistuksen uupuneelta, eikä se ole mikään ihme.
Bändi (Porran ja Kotipellon lisäksi kitaristi Matias Kupiainen, kosketinsoittaja Jens Johansson ja rumpali Rolf Pilve) on nimittäin esiintynyt edellisenä iltana Espanjassa Leyendas del Rock -tapahtumassa Kreatorin, Testamentin ja kumppaneiden seurassa, ja unet ovat jääneet vähiin tiukkojen matkustusaikataulujen puristuksessa.
– Onhan se tietenkin älyttömän hienoa, että päästään taas soittamaan vaikeiden aikojen jälkeen, mutta eihän tällainen ”lentokeikkailu” mitenkään optimaalista ole. Kun sitä ehtii ummistamaan silmänsä ehkä kolmeksi tunniksi, niin varsinkin laulaja joutuu aika koville, Kotipelto nyökkää.
– Tärkeintä on joka tapauksessa se, että me ylipäänsä pääsimme tänne Wackeniin. Saavuimme Espanjasta Lufthansan siivillä, ja heidän lakkonsa vuoksi taivaalla oli ihan kirjaimellisesti aika tummia pilviä. Onneksi kaikki sujui kuitenkin hyvin.
Kun konsertin alkuun on puolisen tuntia, Stratovariuksen jäsenet astelevat heille varatun pakettiauton uumeniin. Jotakin nyky-Wackenin kokoluokasta kertoo se, että automatka backstage-alueelta esiintymislavan taakse kestää kymmenisen minuuttia. Kun keikka sitten käynnistyy tarkasti sovitulla kellonlyömällä, kaikki epämukavuustekijät – väsymys etunenässä – unohtuvat samassa silmänräpäyksessä.
Valtava yleisömassa toivottaa Stratovariuksen tervetulleeksi, ja auringon kanssa kilpaa hymyilevien muusikoiden kasvoilta on luettavissa eräs kollektiivinen seikka: käsillä on kuluvan festarikesän kohokohta. Täsmälleen samaa mieltä näyttävät olevan myös turva-aitaa vasten painautuneet pitkän linjan Stratovarius-diggarit.
Paradisen ja Black Diamondin kaltaiset vanhat iskusävelmät saavat luonnollisesti haltioituneen vastaanoton, ja tuhannet ja taas tuhannet kädet nousevat pyytämättä ilmaan. Yhtyeen omaa metallisydäntä taas lämmittää erityisellä tavalla se, ettei tunnelma tunnu laskevan tuoreelta Survive-levyltä lohkaistujen kappaleiden – nimikkobiisin lisäksi World On Fire ja Firefly – aikanakaan.
Kun Hunting High And Low päättää tunnin mittaisen napakan esiintymisen, lavan ääreltä tuskin poistuu yhtään pettynyttä. Sama koskee myös yhtyeen jäseniä: he ovat tyytyväisiä. Itse asiassa he ovat aivan helvetin tyytyväisiä.
– Se oli ihan perkeleen hyvä keikka. Heti alusta asti oli loistava fiilis, Porra intoilee.
– Oli kyllä älyttömän hienoa soittaa, ja jengiä oli paikalla aivan pirusti. Tämä saattoi hyvinkin olla meidän paras Wackenin-veto ikinä, vaikka näitä keikkoja onkin jo jokunen takana, lisää Kotipelto.
Ei turhaa kiirettä
Stratovarius on lähdössä varhain seuraavana aamuna kohti Suomea – yhtyeen seuraavan illan ohjelmassa on esiintyminen Himos Metal Festival -tapahtumassa – mutta Wackenin-keikan jälkeen bändin jäsenet ehtivät muutaman hetken verran hengähtääkin. Käytetäänpä nämä hetket hyväksi, ja lähdetään tutustumaan Survive-albumin tapahtumarikkaaseen valmisteluprosessiin.
– Meidän edellinen levy Eternal ilmestyi aika tarkalleen seitsemän vuotta sitten. Uusia biisi-ideoita alkoi itse asiassa tulla heti Eternalin julkaisun jälkeen, mutta päätettiin jo tuolloin, ettei pidetä mitään turhaa kiirettä, aloittaa Kupiainen.
– Teimme sitten keikkoja pitkän kaavan mukaan, ja viimeiset Eternalin promoamiseen liittyneet esiintymiset tapahtuivat vasta loppuvuodesta 2019. Kiertuesykli päättyi aika komeasti, sillä soitettiin reilun parin viikon mittainen rundi Etelä-Amerikassa, ja koko rundin päätöskeikka tapahtui Kolumbian Bogotassa Slipknotin ja kumppaneiden kanssa. Silloin elettiin Suomen itsenäisyyspäivää, Kotipelto muistelee.
– Olimme alkaneet toden teolla kasata uusia biisejä jo aikaisemmin tuona syksynä, ja tarkoituksena oli jatkaa tiivistä työskentelyä alkuvuodesta 2020.
Toisinhan siinä kävi. Pandemia sulki planeetan ovet maaliskuussa 2020, ja odottamattomat tapahtuvat laittoivat myös Stratovariuksen kollektiiviset suunnitelmat uusiksi.
– Puolisoni on Brasiliasta, ja jäinkin sitten Etelä-Amerikkaan mainitun Slipknot-keikan jälkeen. Suomeen palaaminen ei sitten ollutkaan aivan yksinkertaista, sillä varsinkin pandemian ensimmäiset kuukaudet olivat lentojen suhteen täyttä kaaosta. Oma matkasuunnitelmani muuttui lopulta ehkä kaksikymmentäviisi kertaa, ennen kuin lopulta tärppäsi, kertoo Kupiainen.
Jos Stratovarius olisi valmistellut uutta materiaalia edellisten studiolevyjen tapaan, mitään isompia ongelmia ei olisi ollut. Bändi oli kuitenkin ehtinyt lyödä lukkoon aivan toisenlaisia suunnitelmia.
– Olen erityisesti Jensin kanssa puhunut jo pitkään biisien tekemisestä yhdessä. Jens on myös huomauttanut, että me voitaisiin tehdä entistäkin vaihtelevampia biisejä, sanoo Kotipelto.
– Edelliset Strato-levythän kasattiin niin, että me tehtiin biisejä enemmän tai vähemmän tahoillamme, ja sitten nämä teokset lyötiin yhteen läjään. Tällä kerralla päätettiin uudistaa kirjoittamisen tapaa hyvinkin radikaalisti, ja nyt tehtiinkin kappaleet pitkälti yhdessä. Siis sitten kun ylipäänsä pystyttiin!
Nyt paahdetaan
Stratovariuksen kohdalla vuoden 2020 kolme ensimmäistä neljännestä sujuivat ”kummallisessa limbotilassa”, mutta loppuvuodesta alkoi viimein tapahtua.
– Olin päässyt takaisin Suomeen, ja pandemiatilanteeseen oli muutenkin jo totuttu. Sellainen ylivarovaisuus hävisi, ja päivä päivältä alkoi tulla enemmän sellaisia ”kai tässä voisi jo junaan hypätä” -fiiliksiä. Ja niin aloinkin sitten vierailla Timon luona Lappajärvellä, ja myös Jens pääsi sessioihin rokotusten ansiosta. Uusia aihioita alkoikin syntyä varsin hyvällä tahdilla, kitaristi kuvailee.
– Toki uusi säveltämisen tapa vaati totuttelua ja kokeilua. Jos muistelen ihan ensimmäisiä yhteisiä kirjoitussessioita, niin eiväthän tuolloin syntyneet jutut päätyneet lopulliselle levylle. Kaikilta tuli paljon hyviä ideoita, mutta toimivien biisikokonaisuuksien kasaamisessa oli omat haasteensa, Kotipelto jatkaa.
– Vaikka metodeja ja yhdessä tekemisen nyansseja piti ensin hakea, uudenlaisen työtavan edut tulivat joka tapauksessa selviksi. Kun Matiakselta tai Jensiltä tuli uusi riffi tai joku muu idea, päästiin testaamaan esimerkiksi laulumelodioita saman tien. Kun sitten päästiin tekemään lisää sessioita, yhteistyö alkoi toimia paremmin ja paremmin. Saatettiin saada uuden biisin runko kasaan yhdeltä istumalta, mutta ne istunnot olivatkin helposti 12-tuntisia.
Kupiainen nostaa esiin vielä yhden kulman.
– Kun oltiin kasattu juttuja yhdessä jonkun aikaa, kaikenlainen varuillaan oleminen hävisi ihan kokonaan. Alettiin rohkeasti heittää pöydälle ideoita vaikka ne eivät olleetkaan ihan kuningastasoa. Kun joku toinen tarttui tähän aihioon, se saattoi lähteä uuteen suuntaan.
Nousiko kirjoittamisen edetessä esiin jotakin ehdottomia avainbiisejä?
– Kyllähän levyllä on tiettyjä kulmakiviä, ja esiin voi nostaa esimerkiksi ensimmäisenä singlenä julkaistun ja levyn avaavan Survive-nimibiisin. Se edustaa nykyistä, vähän aikaisempaa modernimpaa Stratoa puhtaimmillaan, miettii Kupiainen.
– Säveltäjänä tykkään mielipiteitä jakavista kappaleista, sillä se suora power chordien tai kuudestoistaosien sahaaminen ei tunnu kovin kiinnostavalta pitkässä juoksussa. Tässä mielessä myös Brokenin ja Fireflyn shokkiarvo on suhteellisen korkealla… Ensin mainittu on aika poppia ja Broken taas menee rytmisesti varsin kokeilevaan suuntaan, vaikka me ei ihan Meshuggahilta kuulosteta edelleenkään… Jos muuten mietitään mainittujen ruotsalaisten maineikasta Bleed-kappaletta, niin Broken on vielä pikkuisen vittumaisempi, sillä sen liidi vaihtuu koko ajan niin rummuilla kuin kielisoittimillakin: oikea, vasen, oikea, vasen. On sitä muuten treenattukin!
Otetaan tapetille pari muutakin uutta kappaletta. Glory Days nostaa leveän hymyn huulille ainakin vanhan koulukunnan Strato-fanien joukossa, sillä biisi on tarttuvaa power metalia parhaimmillaan.
– Joku saattaa ajatella, että me rykäistään Glory Daysin kaltainen ralli kasaan vasurilla vartissa. No, ihan niin helppoa se ei ole… Itse asiassa tällaisten biisien tekeminen on melkeinpä vaikeinta, sillä power metalin pyörää ei voi keksiä uudelleen, mutta jotakin tuoreita kulmia pitäisi silti löytää, kuvailee Kupiainen.
– Itse digattiin Glory Daysista, mutta kyllä me silti mietittiin sitäkin, että voidaanko me edes tehdä tätä. Että tämä on jo niin perinteistä, että huh huh… Sitten tajuttiin, että tietenkin me voidaan, sillä tällaiset biisithän kuuluvat Straton tavaramerkkien joukkoon, hymähtää Kotipelto.
Survive-albumin loppupuolelle sijoitettu Before The Fall taas ravistelee kuulijaa eri tavalla, sillä sävellys lähentelee paikoin speed metalia.
– Muistan saapuneeni Lappajärvelle aika synkissä tunnelmissa, ja mielessä oli lähinnä sellainen ajatus, että nyt perkele paahdetaan. Ei siinä muuta kuin demorummut nakuttamaan ja kitara laulamaan. Paska fiilis kaikkosi nopeasti, sillä tällaisen kaman luukuttaminen on pirun hauskaa.
Luonto voittaa aina
Jos Survive kurkottaa musiikillisesti todella moniin paikkoihin, samalla tavalla voi kuvailla sanoituksiakin, sillä Before The Fallin diktaattorien kaatumisesta siirrytään Brokenin tekoälyn uhkiin, Fireflyn romanttisiin tunnelmiin, Glory Daysin miekankalisteluihin, Break Awayn ”vaikeuksien kautta voittoon” -tarinoihin ja Frozen In Timen historiakatsaukseen.
– Nimibiisi on myös sanoitukseltaan eräs levyn avaimista. Kuten joku saattaa muistaa, Stratovarius on joutunut vuosien aikana moneen todella tiukkaan paikkaan – Timo Tolkin lähtö ja niin edelleen – mutta jotenkin näistä myrskyistä on aina selvitty kuivalle maalle. Pari kertaa on kieltämättä tuntunut, että me ollaan aikamoisia selviytymisen mestareita… Survive-otsikko viittaa näihin ajatuksiin, mutta samalla se liittyy myös isompiin juttuihin, esimerkiksi pandemiaan. Ainakin nyt näyttää siltä, että maailma selvisi – ainakin jollain tasolla, sanoo Kotipelto.
Nostetaan vielä yksi biisi polttopisteeseen: World On Fire jatkaa sanoituksen puolesta kaksikymmentäviisi vuotta sitten ilmestyneen Paradise-kappaleen jalanjäljissä.
– World On Fire kertoo ilmastonmuutoksesta. Ei tässä kovin toiveikas uskalla olla, kun miettii tulevien sukupolvien tilannetta. Muutosta ei pysty enää pysäyttämään, mutta sitä pitäisi hidastaa kaikin mahdollisin keinoin. Toki jonkinlaista lohtua tuo myös tietoisuus siitä, että luonto voittaa aina, ja tähänhän levyn dystooppinen kansikin viittaa. Niin, pääkallosta nousee tosiaan kasvi, laulaja sanoo.
– Ajatuksena ei kuitenkaan ole saarnata tai tuomita, eikä mekään tietenkään olla mitään pyhimyksiä. Ajan itse vanhalla dieselautolla, ja me joudutaan usein lentämään keikoille… Biisin ideana on yksinkertaisesti herättää ajatuksia, ja jos yksikin kuulija alkaa miettiä tekemisiään tai jopa muuttaa käyttäytymistään, olemme onnistuneet.
Ei ihan punkkilevy
Survive-albumin äänittäminen käynnistyi syyskuussa 2021, ja valmis master-versio oli käsissä huhtikuussa 2022. Tämä savotta ei ollut helpoimmasta päästä.
– Sanotaan vaikka niin, ettei Survive ihan punkkilevy ole – kaikella rakkaudella punkrockia kohtaan, hymähtää Kupiainen.
– Laskin tuossa, että pelkkään ”tekniseen puoleen” meni 167 päivää. Siis esimerkiksi äänittämisen, editoimisen ja miksaamiseen.
Sitten kun Surviven myynti- ja striimimääriä katsotaan vaikkapa parin vuoden kuluttua, voit laskea tuntipalkkasi.
– Se taitaa jäädä väliin. Kyllähän te tiedätte… Rakkaudesta rakkaaseen lajiin!
Kertoisitko hieman enemmän tästä levyn teknisestä valmisteluvaiheesta?
– Niin, paljonkos sinulla on aikaa, Kupiainen naurahtaa.
– Aloitetaan siitä, että Survivea tehtiin neljässä maassa. Suurin osa työstöstä tapahtui Suomessa, mutta tein miksauksia myös Brasiliassa. Jens taas nauhoitti omat osuutensa kotonaan Ruotsissa, ja masteroinnin suoritti Australiassa työskentelevä puolalainen Ermin Hamidovic. Kyseessä on modernin metallin velho, ja hän on tehnyt hommia muun muassa Peripheryn kanssa.
– Rummut tehtiin luonnollisesti ensin. Sessiot tapahtuivat Helsingin Finnvoxilla viime syksynä, ja se oli varsin nopeaa toimintaa, ja Rolf taisi purkittaa esimerkiksi Before The Fallin pannut noin varttitunnissa. Sen jälkeen tehtiin laulut, ja Timo veti omat osuutensa valmiiden demojen avulla. Vasta tämän jälkeen duunattiin kitarat, bassot ja kiipparit.
Joulukuun alussa 2021 tapahtui jotakin erikoista ja jännittävää: Stratovarius soitti ensimmäisen konserttinsa kahteen vuoteen.
– Tämä John Smith Frozen -keikka meni varsin hyvin. Isoja juhlia ei kuitenkaan pidetty, sillä tarkoituksena oli palata Helsinkiin varhain seuraavana aamuna. Meillä oli nimittäin Sonic Pump -studio buukattuna niin sanotun mullikuoron nauhoituksia varten, muistelee kitaristi.
– Kun sitten heräsin aamulla, olo oli surkea. Ei, se ei ollut krapula vaan minulla oli ruokamyrkytys. Sitten tavaraa alkoi tulla molemmista päistä, enkä päässyt lähtemään yhtään mihinkään. Suunnitelmia ei kuitenkaan peruttu, sillä assistenttini Elmo Syrjäläinen hoiti nauhoitukset Sonicilla ja minä liidasin ja tuotin sessiota jyväskyläläisen hotellihuoneen vessanpöntöltä käsin.
Ongelmat eivät suinkaan loppuneet tähän.
– Meidän piti nauhoittaa Surviven varsinaiset kuoro-osuudet tammikuussa, mutta sitten yhteiskunta meni taas vaihteeksi kiinni. Kun yli kymmenen ihmistä ei saanut olla samassa sisätilassa, kuorojen tekeminen meni aika vaikeaksi. Eka sovittu kuoro perui, ja sitten perui myös toka. Sitten saatiin yhteys kolmanteen kuoroon, ja he suostuivat yhteistyöhön pitkän harkinnan jälkeen.
– Surviven orkestraatiot olivat taas kerran Perttu Vänskän käsissä, ja kuinka kävikään: kun orkkanauhoitusten hetket alkoivat olla käsillä, Perttu sairastui koronaan, ja homma siirtyi saman tien kolmella viikolla. Tietenkin juuri siinä vaiheessa, kun meillä alkoi olla jo aikamoinen kiire levyn kanssa.
Tässä vaiheessa Kupiainen huokaisee syvään. Sitten hän jatkaa.
– Pääsin lopulta aloittamaan miksauksen maaliskuun puolivälissä.b Ettei homma olisi ollut liian yksinkertaista, niin meidän perheeseen syntyi lapsi helmikuun lopulla. Minulla olikin sitten sairaalassa läppäri ja luurit, mutta eihän siellä pystynyt mitään tekemään. Oli vähän muita asioita mielessä, naurahtaa kitaristi.
– Lopulta miksasin Surviven hieman alle kuukaudessa, mutta työpäivät venyivät todella pitkiksi. Kun raitoja oli vähintään muutama sata per biisi, homma ei todellakaan tapahtunut ihan käden käänteessä. Meidän musa on kuitenkin sellaista, että siellä on orkkaa, kuoroa, kiippareita, sähkökitaroita ja -bassoja, tuplabassareita, korkealta ja kovaa -laulua ja kaikenlaista muuta. Miksatessa eräs ydinkysymys liittyy siihen, että miten ihmeessä keitoksesta saa sellaisen, että oleellinen välittyy parhaalla tavalla? Jos miettii vaikka isoa orkkaa ja Jensiltä tulevaa kiippariraitojen valtavaa määrää, niin siinä on paikoin taiteilemista, etteivät jutut ala riidellä toistensa kanssa!
– Miksaaminen on aina tietynlaista kompromissien tekemistä, ja se on samalla myös hemmetin uuvuttavaa. Siinä vaiheessa levytysprojekti on jo loppusuoralla, eikä itse biiseille voi tehdä enää mitään… Mutta kaiken voi kyllä vielä pilata surkealla miksauksella!
Tällaisen urakan jälkeen mahtoi tuntua aika hyvältä, kun käsissä oli Surviven lopullinen versio?
– Minulla oli aivan mahtava fiilis, aloittaa Kotipelto.
– Takana oli pirun haastavia aikoja sekä suoranaista työttömyyttä, ja sen myös kuulee. Survive ei todellakaan ole mitään happy metalia, mutta sen sijaan levy on meidän energisin, mielenkiintoisin ja freshein kahteenkymmeneen vuoteen.
– Olen täsmälleen samaa mieltä lopputuloksesta, mutta valitettavasti omat duunini eivät loppuneet masterin valmistumisen hetkellä. Seuraavaksi piti nimittäin tehdä erillinen vinyylimasteri, ja sitten vähän muuta… Niin, lähetettiin Surviven valmis versio japanilaiselle levy-yhtiölle, ja sieltä tuli pian kiittävä vastaus. Sen jälkeen he kysyivät, että lähetättekö pian myös sen livelevyn? Siinä vaiheessa kehon läpi meni pari ikävää vilunväristystä, ja seuraavaksi pitikin sitten vilkaista sopparia. Niinpä niin: olimme todellakin menneet jollakin heikolla hetkellä lupaamaan konserttialbumin Surviven japsiversion bonukseksi. Eipä siinä sitten auttanut valittaa, ja aloinkin käydä läpi Etelä-Amerikassa loppuvuodesta 2019 purkitettuja keikkatallenteita. Pari viikkoa siihenkin hommaan humahti, mutta lopulta sain myös liven valmiiksi!
Millaisia ovat yhtyeen seuraavat askeleet?
– Keikkoja, keikkoja ja keikkoja. Meillä on loppuvuodesta Suomen-kiertue, ja ensi vuonna rundataan Etelä-Amerikassa ja vaikka missä, sanoo Kotipelto.
– Tehdäänpä samalla lupaus: seuraavaa Strato-levyä ei tarvitse odottaa seitsemää vuotta. Meillä on jo tuoreita juttuja porisemassa, ja uusien demojen työstäminen alkaa viimeistään ensi vuonna, nyökkää puolestaan Kupiainen.
Entä onko luvassa nelikymppisten juhlistuksia? Stratovariushan perustettiin vuonna 1984 nimellä Black Water.
– Jaa-a… Vuonna 2024 tulee muuten kuluneeksi tasan kolmekymmentä vuotta siitä, kun minä liityin Stratovariukseen. Ehkä siinä voisi olla tilaa jonkinlaisille bileille, hymähtää Kotipelto.
Se jää siis nähtäväksi, mutta Wackenin backstagella näyttää olevan juhlien vuoro juuri nyt. Porra nimittäin kantaa huoneeseen shampanjaa.
– Nostetaanpa maljat Wackenille! Kippis!
Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 8/22.
