ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE: Olos

ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE
Olos
Megamania

Absoluuttinen Nollapiste jatkaa musiikkinsa avaamista. Vuoden takainen Suljettu oli temaattinen kokonaisuus, mutta kuin manselaistuneiden tekijöidensä pohjoisesta kotiseudusta muistuttaen nimetty Olos koostuu "vain" irrallisista poplauluista. Absoluuttisen Nollapisteen rockin muoto on nyt helpommin lähestyttävissä kuin koskaan, mutta Tommi Liimatan lyriikat ovat yhä tyystin oma lukunsa. Elämä etelän vetelien keskuudessa on suoristanut yhtyeen musiikkia, mutta se ei onneksi ole merkinnyt sen ainutlaatuisuuden vesittymistä. Absoluuttista Nollapistettä kuunnellessa on aina tuntunut kuin rockissa olisi viimeinkin rohjettu ottaa käyttöön tuo tavallisesti koskematon 90 % ihmisen aivokapasiteetista.
Olos käynnistyy kuin tuulimyllyn siipien viuhdonnan jälkeen pinkfloydisella instrumentaalilla Valajas helkures, jonka nimelle vain tekijät voivat antaa merkityksen. Jatkossa Nollapisteen soitto on suvereenin raikkaalla otteellaan toteutettua kevyttä funkia, 70-lukulaista pikkuprogeisuutta ja äärisympaattista poppia tajuntaan porautuvine kertosäkeineen. Tommi Liimatan teksteistä nousee esiin paitsi humoristisia myös filosofisilta välähdyksiltä maistuvia riimejä.
Yksi Absoluuttisen Nollapisteen valttikorteista on bändin tapa yhdistää positiivisella aikuisuudellaan häikäisevä soitto yleiseen epätosikkomaisuuteen. Olos on vakavan leikkimielisyyden ja osaamisen optimaalinen kohtauspaikka. Vastaamattomia kysymyksiä Olos jättää vähemmän kuin edeltäjänsä, mutta ainakin yksi jää vaivaamaan mieltä. Mikä ihme on Tommi Liimatan soittama Pieksämäki-kitara?