Menneisyyden kaiveleminen ei ole populaarikulttuurissa mikään uusi trendi, vaikka niin Allah-Lasin kohdalla usein annetaan ymmärtää. Jäljittelemällä 1960-luvun rock-psykedeliaa, melodista kitarapoppia ja garagerockin rosoisuutta Allah-Las ei tee mitään uutta, sillä populaarimusiikki on aina keskustellut menneisyytensä kanssa ja inspiroitunut edellisistä vuosikymmenistä.
Mikä tekee tästä losangelesilaisesta kokoonpanosta sitten erityisen? Ainakin näkemyksellisyys. Allah-Las ei ole kalpea pastissi tai korttelikapakan kulunut coveryhtye, vaan vahvasti omilla jaloillaan seisova bändi vanhanaikaisesta soundistaan huolimatta.
Worship The Sun jatkaa vuonna 2012 julkaistun debyytin hyväksihavaittua tyyliä. Rouheat sähkökitarat soivat kuin kaikissa seepian sävyissä, ja äänimailmassa on kuultavissa samanaikaisesti haikeutta ja surffirokin vauhtia. Vokaaliosuudet kuulostavat yhtä rutinoituneen kikkailemattomilta, ja tuottajana on tälläkin levyllä toiminut erinomainen Nick Waterhouse. Tuttuun tapaan mukaan on mahtunut myös muutama mehevä instrumentaalikappale.
Ainoana uutena elementtinä voidaan pitää varovaisen kantrimaisesti vonkuvaa kappaletta Better Than Mine. Albumilla ei siis oteta turhia riskejä, mutta se ei haittaa.
