BOB DYLAN: No Direction Home: The Soundtrack – The Bootleg Series Vol. 7

Dylanin ”virallisten” bootleg-levytysten julkaisu jatkuu erittäin kiinnostavana. No Direction Home on ohjaaja Martin Scorsesen odotetun Dylan-dokumentin soundtrack ja vähän enemmänkin.

Ensimmäistä kertaa julki saadaan laillisesti iso kasa Dylanin nauhoituksia ennen ensimmäistä virallista lp-levyä Bob Dylan (1962). Hurahtaneena fanina nautin jopa levyn avaavasta kotinauhoituksesta vuodelta 1959, jossa pehmeä-ääninen koulupoika laulaa When I Got Troubles -klassikkoa elämän kolhimia bluesäijiä matkien ja epävireistä akustista rämpyttäen.

Nauhoitukset Minneapolisin opiskelijaelämän vaiheilta ja New Yorkiin muuton alkukaudelta 1960-1961 ovat jo ihmeen varhaiskypsiä ja jopa joitakin ensilevyn cover-paloja vaikuttavampia. Dylan oli tällöin yllättävän viitseliäs ja osaava kitaristi, ehkä viitseliäämpi kuin usein myöhemmin.

Ensimmäistä kertaa julkaistaan myös eräitä konserttinauhoituksia läpimurron vuosilta. Folkin lauluntekijänero laulaa selvästi ylpeänä sellaisia uutuuksiaan kuin Blowin’ In The Wind, Masters Of War ja A Hard Rain’s A-Gonna Fall vuoden 1963 New Yorkissa.

Konserttinauhoitukset merkitsevät kokoelman huippuhetkeä. Nuori Dylan tuntuu olleen todella innoissaan uusista sanoituksistaan. Tätä on tarinankerronta intensiivisimmillään.

Konserttinauhoituksiin kuuluu myös folkliikkeen puristit äimistyttänyt Maggie’s Farm -bändijyristys Newportista 1965. Ja Ballad Of The Thin Man- ja Like A Rolling Stone -klassikot vuoden 1966 ”buuauskiertueelta” The Bandin kanssa. Ja bändihän soittaa kuin hurrikaanin harjalla.

Noin puolet materiaalista on käyttämättä jääneitä ottoja Dylanin varhaisten levyjen (Bob Dylan-levystä Blonde On Blondeen) studionauhoituksista. On toki hauska huomata, että Stuck Inside The Mobile yritettiin esittää myös kaksi kertaa tiiviimmillä sointuvaihdoksilla ja että Desolation Row yritettiin saada aluksi toimimaan bändillä. Ja että jopa kaunis Visions Of Johanna yritettiin puristaa nopeaksi ja ilkeäksi rockpalaksi Tombstone Bluesin tapaan.

Vain pari näistä äänitteistä on julkaistu virallisesti aikaisemmin: Dylanin ”ensimmäiseksi laulukseen” kutsuma Song To Woody ensimmäiseltä Bob Dylan -levyltä ja ”Judas!”-yleisöhuudon avaama Like A Rolling Stone Manchesterista 17. toukokuuta 1966 The Bootleg Series Vol. 4 -levyltä. Tuohon lauluun levy päättyykin. Vuoden 1966 moottoripyöräonnettomuuden jälkeistä aikaa ei käsitellä lainkaan, ei ilmeisesti juuri Scorsesen dokumentissakaan.

No Direction Home on vaihtoehtoinen polku Dylanin varhaisvuosiin, joiden aikana hän nousi pinnalle soittaen folkia rockasenteella ja tuoden lopulta Woody Guthrien ja vanhojen kansanlaulujen sanoitusten syvyyden ja runollisuuden myös itse rockmusiikkiin. Kokoelma osoittaa myös, että Dylan tiesi mitä teki studiossa. Vaihtoehtoiset studio-otot eivät kertaakaan kuulosta aikanaan julkaistuja versioita paremmilta.