Pandemian yksi kummallisimpia musiikillisia ilmentymiä oli Bob Dylanin varoittamatta linjoille tumpsahtanut ”konsertti” Shadow Kingdom. Mestaria itseään puoli vuosisataa nuorempi varjoissa pysytellyt bändi kasvomaskit naamallaan, savuisessa klubissa mustavalkoisena kuvattuna: kokonaisuus tuntui oudolta jopa davidlynchiaanisilla mittareilla.
Pari vuotta myöhemmin setti julkaistaan levymuodossa, ja voimme keskittyä musiikkiin. Tällä välin on paljastunut, että ”bändi” ei ollut bändi ollenkaan, eikä ”konsertti” konsertti: kokonaisuus oli esiäänitetty studiossa, ja todellisessa bändissä vaikuttaa parin mielenkiintoisen uuden tuttavuuden lisäksi sellaisia Dylan-alumneja kuin T-Bone Burnett, Don Was ja Greg Leisz.
Don Was on kuuluisa siitä, että äänittäessään Dylania 90-luvun alussa hän oli poistanut rumpalin setista symbaalit, koska oli tajunnut niiden tukkivan samoja taajuuksia kuin Dylanin ääni. Tällä uudella levyllä on poistettu rummut kokonaan (riemuitkaa, folk-puristit!), ja kenties sen lopputuloksena Dylanin ääni soi monitasoisempana ja sävykkäämpänä kuin vuosiin. Dylan laulaa ikivanhoja sanoituksiaan kuin ensimmäistä kertaa, pyöritellen ja makustellen sanoja meditatiivisen valaistuneena.
Levyn nimi tuntuu varioivan kuuluisaa Greil Marcusin Dylan-kirjaa Invisible Republic. Siinä missä kirja tutki Dylanin laulujen suhdetta unohdettuun ja kummalliseen kansanmusiikin kautta tallennettuun Amerikkaan, tuntuu Dylan nyt tekevän arkeologisia kaivauksia omassa historiassaan, löytäen hieman yllättäen sieltä täysin odottamattonta kultaa.
