BOB DYLAN: Blonde On Blonde

Arvio julkaistu Soundissa 10/2003.
Kirjoittanut: Timo Kanerva.
Bob Dylanin, tuon eläkeikää lähestyvän visionäärin, tuotanto jaksaa yhä herättää intohimoja. Sen sain taas huomata, kun ehdin muutamalle tutulle mainita näistä Bob Dylanin viidestätoista keskeisestä levystä, jotka nyt on julkaistu uudelleen masteroituina SACD-laitoksina.

Arvio

BOB DYLAN
Blonde On Blonde
Columbia

Bob Dylanin, tuon eläkeikää lähestyvän visionäärin, tuotanto jaksaa yhä herättää intohimoja. Sen sain taas huomata, kun ehdin muutamalle tutulle mainita näistä Bob Dylanin viidestätoista keskeisestä levystä, jotka nyt on julkaistu uudelleen masteroituina SACD-laitoksina. Kaiken nähneillä musiikin ystävillä tuntui löytyvän loputtomasti sanottavaa näiden uudelleenjulkaisujen mielekkyydestä tai mielettömyydestä.

"Vai että levy-yhtiö aikoo myydä sen saman musiikin meille vielä kolmanteenkin kertaan!", lausahti närkästyneenä yksikin vanhemman polven kriitikko ja levykeräilijä, jonka hyllyssä jo komeilee Dylanin koko tuotanto siistissä järjestyksessä niin vinyylisinä kuin digitaalisinakin versioina.

"Kaikista maailman artisteista Bob Dylanin pitäisi olla viimeinen, jonka tuotanto siirretään Super Audio -muotoon!" kiivaili puolestaan toinen korkeimman tason hifismiin vihkiytynyt ystäväni. "Millainen masokisti sitä täytyisikään olla, jos haluaisi kuulla sitä Dylanin ärsyttävää nenään kääntyvää vokalisointia ja epävireistä huuliharppua vielä entistäkin läpitunkevampana. Vinyylin rahinan keskellä se vielä jotenkin menetteli!"

Kyynisiä kommentteja kaiken kaikkiaan, mutta silti kummallekin kärkevälle kannanotolle on helppo löytää perustelut. Nämä Dylanin levyt ovat tosiaan olleet kaiken aikaa saatavilla. Monet fanit ehtivät hankkia ne jo lp-muodossa (vanhimmat jo silloin vuosikymmeniä sitten), ja cd-aikakauden myötä useimpien tuli kai hankittua ainakin niistä merkittävimmät myös tässä uudessa tallennemuodossa.

Levyt on pakattu niitä vanhoja muovisia cd-bokseja selvästi tyylikkäämpiin pahvikoteloihin (erityisesti originaalipainoksena komea Blonde On Blonde näytti siinä perinteisessä tupla-cd-laatikossaan aivan kammottavalta!) , mutta musiikilliselta sisällöltään eivät nämä albumit ole muuttuneet miksikään – minkäänlaisia bonuksia ei näille klassisille levyille ole haluttu tunkea. Tästä tietysti on Columbiaa vain kiittäminen, sillä eiväthän nämä mestariteokset todellakaan kaipaa myyntitäkyikseen satunnaisia demoäänitteitä.

Mitä sitten tulee levyteollisuuden lanseeraamaan Super Audio -formaattiin, on tietysti todettava, että moni artisti ja bändi tosiaankin hyötyisi tästä teknologiasta Bob Dylania enemmän. Dylanhan ei todellakaan ole koskaan pyrkinyt studiotyöskentelyssään perfektionismiiin. Mieluummin hän on jättänyt nauhalle sessiomuusikon mokailuja kuin vaivautunut ottamaan biisiä uusiksi.

Eikä varsinkaan se ensimmäisten levyjen yhdistelmä, missä yksi mies rämpyttää akustista kitaraansa, laulaa ja vetäisee väliin huuliharppusoolon, jätä uutta kattausta toteuttavalle studiovelholle juurikaan pelivaraa. Miten ihmeessä noin yksinkertaisilla elementeillä pystyisi täyttämään tasapainoisesti koko kuuntelutilan?

Dylanin SACD-levyt ovat nykykäytännön mukaisesti ns. hybridejä, eli ne soivat erinomaisesti tavallisissakin cd-soittimissa. Kautta linjan nämä kuulostavat selkeästi paremmilta kuin milloinkaan aiemmin. Vähiten tästä soinnin parantamisesta ovat kuitenkin hyötyneet ne uusimmat äänitteet, kun puolestaan ne varhaisimmat, akustiset soolojutut soivat yllättävän kirkkaina ja tuoreina.

Selkein edistysaskel on kuitenkin otettu Bob Dylanin runsaan vuoden aikana syntyneen Suuren Trilogian suhteen: Bringing It All Back Home, Highway 61 Revisited ja Blonde On Blonde suorastaan hehkuvat uusina majesteettisen muhkeina miksauksina. Kymmenen tärkeimmän albumin valitseminen Dylanin tuotannosta olisi kohtalaisen helppoa, viidentoista jo selkeästi vaikeampaa. Yllättävintä tässä setissä on se, että ulkopuolelle on jätetty The Times They Are A-Changin'. Makukysymyksinä voi sitten pitää sitä, kuuluvatko epätasainen Street Legal tai yksisilmäisessä uskonnollisessa saarnaamisessaan puuduttava Slow Train Coming Dylanin hienoimpien albumien joukkoon. 

Lisää luettavaa