ENTWINE: The Treasures Within Hearts

Arvio julkaistu Soundissa 11/1999.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.
Entvine on hyvä ja lupaava suomalaistulokas, vaikka bändin debyytti käynnistyy kuin eräskin The Gatheringin pitkäsoitto. Bändi on koonnut jäsenistöä ja hionut tyyliään liki viisi vuotta ja muutama vuosi sitten osaset alkoivat loksahtaa paikalleen.

Arvio

ENTWINE
The Treasures Within Hearts
Spikefarm

Entvine on hyvä ja lupaava suomalaistulokas, vaikka bändin debyytti käynnistyy kuin eräskin The Gatheringin pitkäsoitto. Bändi on koonnut jäsenistöä ja hionut tyyliään liki viisi vuotta ja muutama vuosi sitten osaset alkoivat loksahtaa paikalleen.
The Treasures Within Hearts sisältää hienoja, rauhoittavia sävellyksiä, jotka eivät loppujen lopuksi kärsi omaperäisyyden puutteesta, vaikka muutamia viitteitä saman genren vanhempiin taitajiin löytyykin. Aika kuvaavaa on, että bändi on valinnut coverikseen Depeche Moden Enjoy The Silencen, vaikka valinta ei millään muotoa alleviivaa Entvinen ominta tyylilajia. Pikemminkin bändi tuntuu määrittelevän heti kättelyssä omia rajojaan tulevaisuutta ajatellen.
Entvinen debyytti on osittain jopa loistelias, mutta silti varsin horjuva kokonaisuus. Myös lauluosuuksien hukkaaminen musiikin massan alle on sääli, sillä parivaljakko Willman/Hellströmin työskentelyä olisi kuunnellut mieluusti rahtusen verran paremmin miksattuna.

Lisää luettavaa