Las Vegasin suosituimman rockbändin harvinaisuuksia kerätään kasaan jo kahden albumin jälkeen. Suurimman osan olisi voinut jättää postimerkkeilijöiden iloksi. Sawdust-paketti vaikuttaa uuden Lou Reedin kanssa äänitetyn Tranquilize-biisin ja parin muun laulun varaan kootulta.
The Killersin ensialbumin (Hot Fuss, 2004) kappaleiden tasoerot olivat karmeita. Yhtye onnistui kirjoittamaan muutaman terävän ja radiossa hyvältä kuulostavan hitin, mutta mukaan mahtui myös noloja hetkiä. Ei siis ole ihme, että singlejen bonusraidatkin ovat hosuvia ja huitovia toteutuksia, jotka eivät oikein tiedä olisivatko indietä vai keskitien rockia.
Kestävän Sam’s Town -albumin (2006) aikaisista rippeistä kuulee yhtyeen kasvaneen ja kehittyneen. Laatukontrollikin on levyä kootessa pitänyt. Unohtuneita aarteita ei muualla julkaistujen biisien joukosta löydy. Niitä voi siis kutsua tyypilliseksi täytemateriaaliksi.
Paljon puhutussa Joy Division -lainassa on sekä hyvää että huonoa. Shadowplayn kevyt, tanssittava versio ei tunnu haudanryöstöltä. Toisaalta Brandon Flowersin äänestä ei välity muruakaan Manchesterin vuokrakasarmien masennuksesta ja epätoivosta. Paljon paremmin hän onnistuu umpitunteellisessa tulkinnassa Dire Straitsin Romeo & Juliet -suosikista. Toisaalta se osoittaa mojovasti, kuinka keskinkertaisia kappaleita The Killers usein tekee.