MARILLION: Sounds That Can’t Be Made

Arvio julkaistu Soundissa 11/2012.
Kirjoittanut: Petri Silas.

Arvio

MARILLION
Sounds That Can’t Be Made
Ear Music

Kuten kaikkien pitkään toimineiden bändien kohdalla, on uuden materiaalin epätasaisuus myös Marillionin kohdalla tuttua. On luonnonlaki, että kun studioalbumien määrä ylittää viidentoista rajapyykin ja miehistölle on ehtinyt kertyä ikää yli kaksi kertaa sen verran kuin bändin startissa, ei luomisvoima enää ole samoissa lukemissa tai makutottumukset ennallaan.

Aylesburyssa 1979 perustetun ja tässäkin muodossaan 23 vuotta toimineen Marillionin soundi jalostui nykyasuunsa vuoden 1994 teemalevyllä Brave. Takana oli nuoruuden innokas änkyräprogeilu ja flirttailu valtavirran kanssa. Bravella orkesteri asettui jalansijoihin, joista Pink Floyd oli hetki aiemmin poistunut: massiivinen soundi antoi ilmatilaa sekä Steve Hogarthin laulu- että Steve Rotheryn kitaramelodioille, yletön pilputus hylättiin ja biiseille annettiin se aika, minkä ne tarvitsevat.

Vähemmän ikimuistoisen biisiaineksen ohessa Marillion on Sounds That Can’t Be Maden kohdalla parhaimmillaan tutuilla vahvuusalueillaan. Suoranaisia täysosumia ovat nimiraita, samana aikaan arkinen ja harras Montréal sekä pelin avaava biisijärkäle Gaza, jonka teksti nosti tuoreeltaan somessa kiivaita riitoja bändin pro- ja kontra-israelilaisten fanien välille.

Lisää luettavaa