MEGADETH: Th1rt3en

Arvio julkaistu Soundissa 11/2011.
Kirjoittanut: Petri Silas.

Dave Mustaine ei ole salaillut näkemystään siitä, miten Roadrunner hänen mielestään hoiti Megadethin edellislevyn Endgamen markkinoinnin.

Arvio

MEGADETH
Th1rt3en
Roadrunner

Dave Mustaine ei ole salaillut näkemystään siitä, miten Roadrunner hänen mielestään hoiti Megadethin edellislevyn Endgamen markkinoinnin. Ja ilmeisesti Thirteen on kiukkuisista kommenteista viimeinen: sopimuksen ollessa kolmen albumin päälle katkolla bändiliideri, biisinikkari ja laulajakitaristi kasaa eri-ikäisistä aihioista, tietokonepeleihin laadituista ja jo aiemmin kertaalleen julkaistuista biiseistä (!) sarjan, joka sijoittuu laadullisesti samoille suunnille kuin julkaisullisestikin, eli yhtyeen tuotannon häntäpäähän.

Keräilyerän pahimmat flopit ovat gangsterien ja gringojen maisemissa liikkuvat Public Enemy Number One ja Guns, Drugs And Money. Janan toiseen päähän sijoittuvat Countdown To Exctinction -ajoilta 20 vuoden takaa naarattu New World Order ja United Abominationsin (2007) aikaan jo kertaalleen ilmestynyt Black Swan.

Megadethin merkitystä modernille metallille ei sovi kiistää, ja oli aika jolloin Mustaine kroolasi kärkijoukossa muiden uudistajien rinnalla. Thirteenin kaltaisilla näytöillä pysytään hädin tuskin pinnalla, ja vahvemmat sekä uskaliaammat karkaavat yhä etäämmälle. Viime vuonna ruotuun palanneesta basisti Dave Ellefsonis­takaan ei tunnu olevan vetoavuksi kaimalleen.

Lisää luettavaa