METALLICA: Live Sh*t: Binge & Purge

METALLICA
Live Sh*t: Binge & Purge
Universal

Aikoinaan räävittömänä luksuspakettina julkaistu kolmen live-cd'n (Mexico City, maaliskuu 1993) ja kahden videokonsertin (San Diego, tammikuu 1992 ja Seattle, elokuu 1989) aarrearkku on vihdoin pakattu tiiviimpään ja edullisempaan cd/dvd-brikettiin. Oheisena ollut 70-sivuinen leike- ja valokuvakirjakin on tihruttavissa dvd-kuvagalleriana ja sanoitukset juoksevat tarvittaessa ruudussa. Kuten kansitarrassa luvataan, koko mällin sisältö on edelleen v**un mahtava!

Hetfield, Ulrich, Newsted, Hammett -kvartetti oli tuolloin mustan albumin synnyttämän hyökyaallon harjalla. Levynteon ja läpimurron vaiheet sekä menestyksen mieletön nousuhumala oli jo dokumentoitu tuplavideona Year And A Half In Life of Metallica I-II. Kolmen kokonaisen konsertin julkaisu täydensi kokonaiskuvan tehokkaasti – etenkin kun rivakampi ja pari vuotta nuorekkaampi Seattlen tallenne ennakoi kiinnostavasti ja vahvasti tulevia Enter Sandmanin ja hittialbumin mahtipontisia aikoja.

Koska Motörhead ehti valjastaa The Good, The Bad & The Ugly -ykkösteeman omiin konsertteihinsa, Metallica ylevöittää itsensä lavalle saman leffan yhtä upeasti soivan L'Estasi Dell'Oro -melodian ja filmipätkän myötä. Morrikoonien soitua jyrähtävät jykevimmät metallispektaakkelit liikkeelle, ja juuri tässä kohtaa korostuu aiemmin sähäkästi salamalla ratsastaneen bändin asettuminen isompiin ukkosenjumalan rattaisiin Metallica-levyn biiseillä.

Enter Sandman, Sad But True ja The Unforgiven sekä vaihtelevasti sijoitetut Nothing Else Matters ja Wherever I May Roam kohottavat bändin ylevyytensä ja teatraalisuutensa äärirajoille. Toki joka keikan aloitusviisikkoon kuuluvat Welcome Home (Sanitarium) ja Harvester of Sorrow sekä potpurriksi tiivistetyt …And Justice for All -raidat ovat jo näyttäneet tietä samaan suuntaan. Soiton tuoksinassa muistetaan nyt lähes vertaisiksi koettuja jumalia: Blackmorea, Hendrixiä, Zeppeliniä. Tuhdista rock-sankaruudesta kertovat myös lähes kymmenminuuttisiksi venyvät perinteiset rumpu- ja kitarasoolot ja massayleisön kiivaat yllytykset. Onneksi meno käy loppua kohden kipakammaksi vanhempien spiidibiisien ja kovien coverien kyydissä.

Kuvatallenteiden konserttikokonaisuuksia laventavat myös vilkkaat alkudokumentit. Wayne Ishamin ohjaama San Diegon videointi pyrkii aluksi liiankin kiihkeisiin ristikkäiskuviin ja leikkauksiin, mutta asettuu ennen pitkää lujasti yhtyeen omaan raskastahtiin. Varhaisempi Seattlen tallenne (Michael Salomon) jää vain lievästi vaatimattomammaksi, sillä soittamisen touhukkaampi dynamiikka paikkaa kameratyön puutteet.

Metallimässäilyn ja purkautumisen tuottama livepaska on kivettynyt näkyväksi ja kuuluvaksi kilometritolpaksi Metallican ja raskaan rockin tiellä.