NIGHTWISH: Lokikirja

Arvio julkaistu Soundissa 12/2009.
Kirjoittanut: Antti Mattila.

Yli vuosikymmenen mittaisen levytyshistorian summaavat ruorin käännökset kertovat bändistä, joka on parantanut jokaiselle levylleen, paisuttanut jatkuvasti äänikuvaansa ja antanut suuruudenhulluudelle koko ajan enemmän sijaa.

Arvio

NIGHTWISH
Lokikirja
Spinefarm

Yli vuosikymmenen mittaisen levytyshistorian summaavat ruorin käännökset kertovat bändistä, joka on parantanut jokaiselle levylleen, paisuttanut jatkuvasti äänikuvaansa ja antanut suuruudenhulluudelle koko ajan enemmän sijaa. Samaan aikaan kappaleista on tullut levy levyltä koukuttavampia ja ääripäiltään laveampia: Dark Passion Playlla (2007) ärjyt ovat entistä ärjympiä ja kauniit aiempaa hehkeämpiä. Kehitys on valtavaa akustiseksi aiotun projektin hapuilevasta alusta Dark Passion Playn sinfoniseen ja jylhään yhteissoittoon. Levytetyn materiaalin valossa tuuli on puhaltanut purjeisiin jatkuvasti, paikallaan ei ole tosiaankaan junnattu.

Lokikirjan ongelma on, että tämä kaikki tiedetään jo. Kaikki albumit sekä minilevyt Over The Hills And Far Away ja Bless The Child niputtava paketti toistaa oleellisen näteissä kuorissa, mutta lisämateriaalia ei ole. Historiikki, saatesanat, alkuperäisiä albumeita runsaampi kuvitus ja ylipäätään kaikki, mikä toisi julkaisulle lisäarvoa, puuttuu tykkänään. Musiikki on upeaa, mutta esillepano vaatimaton ja karu. Lokikirjan arvo muodostuukin varsin yksinkertaisesta ajatuksesta: Nightwishin studiokataloogin saa tässä muodossa haltuunsa neljällä kympillä – kuluttaja kiittää!

Paitsi että kertoo hurjasta musiikillisesta näkemyksestä ja matkasta sen toteuttamiseen, Lokikirja ennakoi myös seuraavaa levyä. Jos kaava ja kehityskaari jatkuu samanlaisena kuin tähänastinen historia todistaa, albumi numero seitsemän tulee olemaan järjetön ja mammuttimainen, mutta hullaannuttava julkaisu.

Lisää luettavaa