NIRVANA: Unplugged In New York (dvd)

Arvio julkaistu Soundissa 01/2008.
Kirjoittanut: Tero Alanko.

Ennen viimeistä kappaletta Kurt Cobain pyytää toiveita yleisöltä. ”Soittakaa Rape Me!” huutaa joku. ”En usko, että MTV pitäisi siitä” vastaa Cobain.

Arvio

NIRVANA
Unplugged In New York -dvd
Geffen

Ennen viimeistä kappaletta Kurt Cobain pyytää toiveita yleisöltä. ”Soittakaa Rape Me!” huutaa joku. ”En usko, että MTV pitäisi siitä” vastaa Cobain.
Vaikka Music Television on edelleen yhtä kaksinaismoralistinen kuin marraskuussa 1993, moni muu asia on muuttunut. Tuntuu esimerkiksi hassulta nähdä Cobainin imevän nautinnollisia henkosia biisien välissä. Yhtä oudolta, ja surulliselta myös, tuntuu nähdä hänet nukkaantuneessa villatakissa ja parransängessä, juuri sellaisena kuin hän elää muistoissa. Dave Grohl puolestaan näyttää lökottävässä poolopaidassaan ja poninhännässään pelkästään hölmöltä.

Odotetulla dvd-julkaisulla nähdään unohtumaton tv-keikka kokonaisuudessaan eli kahta biisiä ja joitain jutusteluja pitempänä. Valikoimasta peräti kuusi kappaletta on lainatavaraa – niistä pysäyttävimpinä Bowien The Man Who Sold The World sekä Leadbellyn Where Did You Sleep Last Night? Omasta materiaalista upeimmin onnistuvat ehkä About A Girl ja On A Plain. Tosin kauttaaltaan klassisesta esityksestähän tässä on kyse, kuten kaikkien pitäisi jo tietää.
Harjoituksissa äänitetyt biisit ja sympaattiset haastattelut kruunaavat paketin.

Lisää luettavaa