PAIN: Dancing With The Dead

Dancing With The Deadilla Pain jalostuu huippuunsa. Biisit soivat täsmällisemmin ja soundi on pöyristyttävän voimakas ja selkeä. Yksinkertaisen tarttuvien laulumelodioiden kautta levyyn pääsee helposti kiinni. Taustasta löytyy kuitenkin tasoja ja pienet kertosäkeiden muuntelut antavat nerokkaan vaikutelman. Uutuus on loppuun asti mietitty ja Peter Tägtgrenin tavat tuntien myös hinkattu, mutta silti elävän ja pakottoman tuntuinen albumi.

Tägtgren käyttää runsaasti sanoitusfraaseja, nimibiisikin koostuu lähes kokonaan kierrätetyistä lausahduksista. Miehen taito biisintekijänä nousee esiin, sillä hän saa tusinalauseista kiehtovan kuuloisia. Same Old Songissa ja Not Afraid To Diessa on samaa melankoliaa kuin Paradise Lostin Hostilla. Riffeissä Tägtgren käyttää äärimmäisen selkeitä ja sopi-valla sykkeellä palaavia kuvioita. Tuskin on sattumaa, että osassa on uusmetallista vetoa ja Evanescence-tuntumaa.

Dancing With The Deadin myötä huoraamisesta syyttävät sormet osoittavat taatusti Tägtgreniin, mutta tuskin näin kova lärvi siitä välittää. Ainoa huoli koskeekin perfektionistin hengissä kestämistä. Pulssi on jo hävinnyt pariin otteeseen.