STATUS QUO: Aquostic – Stripped Bare

Arvio julkaistu Soundissa 12/2014.
Kirjoittanut: Juha Seitz.

Arvio

STATUS QUO
Aquostic – Stripped Bare
Ear

Tuoreiden biisi-ideoiden odottaessa itseään Status Quo pyöräytti albumin, jolla lähestytään yhtyeen vanhoja kappaleita akustisin maneerein. Toiminta henkilöityy levyn kannessa alastomina vain höyrykitarat strategisten paikkojen peittona patsasteleviin kepittäjiin Francis Rossiin ja Rick Parfittiin.

Projektin muina muusikkoina häärivät Andy Bown, John Edwards sekä Leon Cave. Kolmikko hoitaa instrumentaation aina mandoliineista rytmisoittimiin.

Trippi alkaa osuvasti alun perin tammikuussa 1968 julkaistulla Pictures Of Matchstick Menillä, josta kehittyi aikoinaan tärkeä pikkuhitti Status Quolle. Vaikka sovitus pullistelee jousineen, jälki rakentuu raikkaaksi

Suurin osa kattauksesta on onneksi peräisin bändin hedelmälliseltä 1970-luvulta. Syyskuussa 1973 julkaistulta Hello!-pitkäsoitolta kelpuutettiin mukaan peräti viisi raitaa, joukossa muun muassa Status Quon ensimmäinen Top 5 -jullaus Caroline. Sävellyksen bluesjuuret versovat mallikkaasti riisutussa muodossa.

Rentoranteisen levyn äärellä kuluttajan osaksi jää päättää, tarvitaanko markkinoilla tällaisia tulkintoja. Joka tapauksessa Aquostic on vähintään sympaattinen kuriositeetti.

Lisää luettavaa