WEEPING WILLOWS: Fear & Love

Arvio julkaistu Soundissa 03/2007.
Kirjoittanut: Jari Jokirinne.
Jotain huolestuttavaa on Weeping Willowsille tapahtumassa. Muinoin ruotsalaisyhtye pystyi pienillä vedoilla lataamaan klassisia latuja kulkeviin sävellyksiinsä hurjan latauksen, mutta nyt tuo tunne on pahasti kadoksissa. Bändi eksyi polulta oikeastaan jo modernia ilmaisua tavoitelleen Into The Lightin (2001) aikoihin, eikä sitä seurannut Presence (2004) kääntänyt tilannetta juurikaan parempaan suuntaan. Alkuinnostuksen jälkeen levy paljastui yksinkertaisesti tylsäksi.

Arvio

WEEPING WILLOWS
Fear & Love
Virgin

Jotain huolestuttavaa on Weeping Willowsille tapahtumassa. Muinoin ruotsalaisyhtye pystyi pienillä vedoilla lataamaan klassisia latuja kulkeviin sävellyksiinsä hurjan latauksen, mutta nyt tuo tunne on pahasti kadoksissa. Bändi eksyi polulta oikeastaan jo modernia ilmaisua tavoitelleen Into The Lightin (2001) aikoihin, eikä sitä seurannut Presence (2004) kääntänyt tilannetta juurikaan parempaan suuntaan. Alkuinnostuksen jälkeen levy paljastui yksinkertaisesti tylsäksi.

Fear & Love on selkeä paluu kohti pelkistetympää ja kevyempää toteutustapaa. Kaiutetut kitarasoundit ja syntikat ovat saaneet kenkää ja liki vuosikymmenen paitsiossa ollut orgaaninen soundi on palannut vahvasti takaisin. Kun Magnus Carlsonin tunnusomaiseen ääneen yhdistetään akustinen kitara, kapakkapiano ja kohtalokkaasti soiva tremolo, voidaan kaikkien tuttujen Weeping Willows -elementtien todeta olevan kasassa. Silti jokin mättää.

Ensinnäkin yhtyeen sävellykset eivät koskaan aiemmin ole olleet näin tasapaksuja. Jopa pettymykseksi mielletyllä Into The Lightilla oli selvästi vahvempaa materiaalia kuin Fear & Lovella. Toinen ja kenties vielä harmillisempi seikka on yhtyeen sisäisen palon hiipuminen. Kaikuja kahden ensimmäisen levyn aikaisesta poltteesta voi vieläkin hetkittäin aistia, mutta enää Weeping Willowsin musiikista ei saa sitä kuvaa, että kyseessä olisi jotain elämää suurempaa.

Lisää luettavaa