Arvio: Tumman lumon mestari Weeping Willows yllättää – Salakavala toivo on hiippaillut keskelle murheen kiihkoa

Arvio julkaistu Soundissa 9/2022.
Kirjoittanut: Asko Alanen.

Arvio

Weeping Willows
The Dreams We Weave
Razzia

Perin merkillistä muodostaa mielipidettä Weeping Willows -albumista, jossa Magnus Carlsonin elämän ja rakkauden lohduttomuutta värjyvä lauluääni ei kannakaan ihan samalla tavalla kuin aiemmin. Kappaleisiin ja Barry Adamsonin tuotantoon on hiippaillut salakavalaa toivoa, valoa ja kepeyttä. Jopa tutuinta julmaa murheen kiihkoa lupailevat kappaleet Lost In Sorrow ja Forever Blue ovat jotenkin suopeammin kotiutuneita melankolian aurinkoisempiin nurkkiin. Verkkaisten, tummien viulusovitusten sijasta laulut saattavat tukeutua raikkaisiin torviarreihin, odottamattomiin bluegrass-nypläyksiin tai bacharachilaisen tanssiviihteen rytmeihin.

Mutta tassut pystyyn, 25-vuotista uraansa juhlistava yhtye terästää kekriboolinsa erittäin hallitusti ja on eittämättä ansainnut itseään ja koko maailmoja syleilevät unelmien ja toivon pilkahduksensa. Melodioissa on hauraan ”poptimismin” luonteva flow, eikä surumielenkään pohjimmaista haikeutta ja tummaa lumoa anneta unohtaa. Viis veisattakoon tunnelmien yllättävästä ailahtelusta, kun Carlson ja kumppanit avaavat sydämensä arastelluimmat emootiot ja niiden edellyttämät soundit ja tahdit vaihteeksi hiukan monimuotoisemmin. Lisa Ekdahlin seurassa tunnelmoitu ja tuuditeltu nimikappale huipentaa kemut lähes kehtolaulun kaltaisella slovarilla.

Lisää luettavaa