WEEPING WILLOWS: Presence

WEEPING WILLOWS
Presence
Grand

Kylläpä alkaa levy komeasti. Dramaattinen Stairs puskee määrätietoisesti läpi kaiuttimista. Mutta mitä pitäisi ajatella, kun kappale kuulostaa aivan Morrisseyn soolomateriaalilta? Siis ihan kokonaan, laulua, tekstiä ja sovitusta myöten. Joku saattaisi pitää tätä parodiana! No, minä olen joka tapauksessa myyty. Mitenkäs se menikään… "Talent borrows, genius steals."

Weeping Willowsin uutukaisen luulisi houkuttelevan takaisin niitä kuuntelijoita, jotka pitivät edellistä Into The Light -levyä liian koneistettuna. Kyseisen albumin äänimaisemahan herätti joissain suoranaista närää. Nyt liikutaan pitkälti perinteisen brittiläisen kitarapopin hengessä. Mitähän muuten mahtaisi Gene-yhtyeen Martin Rossiter ajatella kuullessaan Presencen? Noin puolet albumin raidoista menisi sellaisenaan kyseisen yhtyeen mille tahansa levylle. Ja "a bit of rough" viehättää yhtälailla tekstien aiheena.

Steven, Martin, Magnus: kuka kumma teistä kolmesta kirjoitti, että "disaster flirts with me/I feel alive when knuckles bleed?" Magnus Carlson kirjoittaa asiantuntevan oloisesti myös menetetyistä rakkauksista ja on kyseisten tunteiden tulkitsijana mies paikallaan, aivan totutusti. Lost Love on äärimmäisen hieno patetian rajoilla keikkuva popkappale. Aivan pakko on kuitenkin mainita tälläkin kertaa, että enemmän kuin Weeping Willowsilta, kuulostaa tämäkin joltain toiselta. Tällä kertaa Depeche Modelta. Onko sillä sitten väliä? Eipä kai, jos jälki on tämän tasoista.

Hieman tältä levyltä jää kaipaamaan jonkinlaista irtiottoa perinteiseen Weeping Willows -maailmaan. Foundin kertosäkeessä aletaan liikkua jo tuoreemmilla niityillä ja hieman tunkkaisesta soundista huolimatta se tuo levylle kaivattua raikkautta. Mainiolta kuulostaa myös Call Me Anything. Ai että Suedelta…