Arkistojen aarteita, tulennielijöitä ja synkkää maaseutua – Niistä on Parasta juuri nyt -soittolista tehty

Viikottain päivittyvällä soittolistallamme mukana niin vanhoja tuttuja kuin myös uusia löytöjä.
24.4.2018 17:14

Soundin Parasta juuri nyt on viikoittain päivittyvä Spotify-soittolista, jolta löytyvät raikkaat, tuoreet ja huomionarvoiset uutuusbiisit niin Suomesta kuin ulkomailta.

Keskuudestamme poistuneet artistit ovat jättäneet usein jälkeensä enemmän tai vähemmän kattavan arkiston julkaisematta jääneitä levytyksiään. Siinä missä Jimi Hendrixin katakombeja on avattu jo viiden vuosikymmenen ajan, ovat musiikkifanit saaneet kurkistaa vuonna 2016 menehtyneen Princen arkistoihin vasta muutamien kappaleiden verran. Viime viikolla Prince-fanit saivat haltuunsa artistin ”Graalin maljan”, eli aiemmin julkaisemattoman alkuperäisversion Sinead O’Connorin tunnetuksi tekemästä Nothing Compares 2 U -klassikosta.

Uniklubi uiskenteli suomalaisten tietoisuuteen vuosituhannen ensimmäisellä kymmenellä piikkilangan tavoin tarttuvilla, katkeransuloisilla hiteillään, jotka yhdistettynä bändin kevytgoottiseen ilmeeseen osuivat täsmäiskuna teini-ikäänsä eläviin. Vuonna 2010 edellisen Kultakalat-albuminsa julkaissut bändi palasi levytyskantaan osittain vaihtuneiden (ja kevyemmin meikattujen) kasvojen kera. Tuoreelta Tulennielijä-albumilta soittolistallemme on löytänyt levyn aloittava nimikkokappale.

Tamperelainen Vuoret esittäytyi helmikuussa erinomaisen omaleimaisella Kaivokset-singlellä sekä biisiin tehdyllä Twin Peaksista innoituksensa saaneella musiikkivideolla (varoitus linkki saattaa sisältää juonipaljastuksia kolmannelta tuotantokaudelta). Vuoret kertoo esittelevänsä uudella Tänään-kappaleellaan tanssittavampaa puoltaan.

– Kappale maalaa kuvan viikonloppuillasta, jolloin kaupunki ympärillä kuulostaa olevan räjähtämässä ja koti on ainoa paikka, jossa on mahdollista tuntea rauhaa. Joskus aktiivisin teko oman elinympäristön ja maailman muuttamisen puolesta on olla hetken passiivinen, antaa itselleen armoa ja uppoutua eskapismiin, bändi kuvailee tiedotteessaan.

Mitä muuta listaltamme löytyykään? Mukana on muuan muassa kotimaista noise rock -osaamista The Duplo!:n toimesta, synkkää lappilaista kantria á la Autiomaaodottamattoman paluun tehnyt Daron Malakianin Scars On Broadway (nykyisin virallisesti Daron Malakian and Scars On Broadway), sikiön sormipareista ja muista asiaan kuuluvasta visioiva Turmion Kätilöt sekä tuoretta metallipoljentoa tarjoileva Oceanhoarse.

Tältä kuulostaa Soundi.fi: Parasta juuri nyt -soittolista viikolla 17:

Lisää luettavaa