Samppanja jäihin ja menoksi! – Vuoden viimeinen Parasta juuri nyt -soittolista on täällä

Vuoden viimeinen Parasta juuri nyt -soittolista tarjoilee etkoilumusiikkia tapaninpäivän iltarientoihin suuntaaville sekä herkkää tunnelmointia haikean huomisen varalle.
26.12.2017 16:20

Soundin Parasta juuri nyt on viikoittain päivittyvä Spotify-soittolista, jolta löytyvät vastikään julkaistuista biiseistä ilahduttavimmat, itkettävimmät ja ajatuksia herättävimmät.

Joulunpyhät ovat pian päättyneet ja vuosikin alkaa olla paketissa. Parasta juuri nyt -soittolista tarjoaa tällä viikolla kappaleita, joiden tahtiin on hyvä valmistautua kinkun sulatukseen tapaninpäivän riennoissa ja pistää samppanja kylmään uudenvuodenaattoa varten.

Listan starttaa Saimaa, jonka uusi albumi Urheilu-Suomi julkaistiin rinta rinnan samannimisen urheiludokumenttisarjan kanssa. Yhtyeen Matti Mikkola kertoi Soundin haastattelussa, että levylle ja dokumenttielokuvaa varten syntyi yhteensä 160 minuuttia mahtipontiseksi ja maalailevaksi kehuttua musiikkia. Luovuus on tosiaan kukkinut. Kaikkia kappaleita levyltä ei mitenkään olisi voinut nostaa listalle, mutta energinen Mölli ja Vellu toimii hyvänä esimerkkinä Mikkolan terävästä sävellyskynästä.

Tapaninpäivänä tavataan vanhoja tuttuja ja muistellaan menneitä, ja juuri tästä kertoo Olavi Uusivirran Toton Africa. Olavi elää! -livelevyltä löytyvä torvilla koristeltu Huvilateltassa taltioitu versio on hyvä esimerkki Uusivirran bändin kiistattomasta groovesta ja tyylitajusta. Antti Marttinen jäi arviossaan kaipailemaan kuvaa levyn äänen kaveriksi, mutta ehkä Uusivirta yrittääkin houkutella väkeä todistamaan elävän musiikin ilosanomaa paikan päälle. Mutta emme suosittele kappaleen sanoitusten ottamista tosissaan: tuhannen kaljan juominen on huono idea.

Mikäli huomiseen herää haikeissa tunnelmissa, on hyvä vaihtaa herkistelyvaihde päälle. Herkempää puolta soittarilla tarjoilee Kjell Westön tekstiä tulkitseva Mikko Joensuu, joka muistuttaa ettei yöhön kannata lähteä yksin. Raskaampaa sarjaa soittolistalla sen sijaan edustavat Hollywood Undead, Converge sekä Honningbarna. Kotimaista väriä listalla on mukana myös Tarkkailuluokalla esitellyn Lauman, The Rasmuksen, Puunhalaajan sekä Ufo Mustosen muodossa.

Vuoden viimeinen Parasta juuri nyt -soittolista näyttää tältä:

Lisää luettavaa