”Adam Lambert pystyy kaikkeen mihin Freddie pystyi ja enempäänkin” – Brian May puhuu suuria sanoja laulajastaan

20.6.2019 10:06

Tämä haastattelu saanee monet Queen-fanaatikot yskähtämään. Guitar World jututti Brian Maytä Queenin 2000-luvun solisteista, että millaista on ollut työskennellä ensin Paul Rodgersin ja myöhemmin Adam Lambertin kanssa. Varsinkin jälkimmäinen saa Brianilta huomattavan korkean arvosanan.

Rodgersin kanssa oli hetkensä, mutta yhteistyön ongelmaksi muodostui, etteivät yleisöt olleet yhtä kiinnostuneita Free-yhtyeen kuin Queenin tuotannosta. Free-laulaja Rodgers sinnitteli tilanteessa aikansa, mutta lopulta molemmat osapuolet lähtivät yhteisestä sopimuksesta omille teille.

”Adamin kanssa on eri tilanne, koska Adam pystyy kaikkeen mihin Freddie kykeni ja enempäänkin. Ei ole väliä, mitä pyydät Adamilta, hän hoitaa kyllä tilanteen”, May sanoo.

”Hän voi laulaa esimerkiksi Good Old-Fashioned Lover Boyn, mitä emme olisi voineet harkitakaan Paul Rodgersin kanssa, koska se ei olisi vain toiminut. Adam on sitten aivan eri asia. Hän rakastaa huomiota. Hän ei ole Freddie eikä yritäkään olla, mutta hänellä on yhtä paljon lahjoja. Hän osaa pelata yleisön kanssa. Hän kiusoittelee ja härnää yleisöä ihan luonnostaan, ajattelematta koko asiaa.”

Lahjakas kaverihan Lambert on, siitä ei pääse mihinkään, mutta tuntuu vähän riskipeliltä laittaa miesparka näin suoraan samalle viivalle Freddie Mercuryn kanssa – varsinkin kun Lambert itse on vältellyt suoraa vertailua ja painottanut, että Freddie hoiti hommansa omalla tavallaan ja hän omallaan. Mutta hyvä, että yhteistyö toimii!

Lisää luettavaa