Dave Grohl kuvailee, millaista toistuvaa unta hän näkee Kurt Cobainista – ”Ne alkavat aina onnellisesti ja iloisesti…”

Grohl uskoo, että noilla unilla on joku suurempi merkitys ja ne antavat hänelle energiaa.
1.2.2021 15:26

Foo Fighters -nokkamies, entinen Nirvana-rumpali Dave Grohl (artikkelikuvassa oikealla) kaipaa todella kovasti edesmennyttä ystäväänsä ja bänditoveriaan, vuonna 1994 menehtynyttä Kurt Cobainia (kuvassa keskellä). Tämä käy ilmi muun muassa tuoreessa Independentin haastattelussa, jossa Grohl kuvailee, millaista toistuvaa unta tämä näkee edelleen Nirvanasta.

”Ne alkavat aina onnellisesti ja iloisesti, koska Kurt on aina niissä. Siitä tulee se tunne, että ’Ai! Hän on yhä hengissä!’ vaikkei asialle ole koskaan mitään selitystä. Mutta se tunne on lämmin. Sitten kaikki menee aina pieleen, kun nousemme lavalle. Yleisöä ei ole ja rumpukapulani kasvavat puhelinpylväiden kokoisiksi”, Grohl kertoo.

”Uskon, että ne ovat enemmän kuin pelkkiä unia ja niissä on jotain suurempaa energiaa tai yhteyttä. En ole mikään psyykikko tai mitään sellaista, mutta uskon, että niissä unissa on sellaista energiaa, mikä tekee niistä enemmän kuin vain hallusinaatioita.”

Samaisessa haastattelussa Grohl kertoo, miten ensimmäinen reaktio Cobainin kuolemaan oli laskea soittimet alas ja lopettaa musiikkihommat seinään. Pian tarve purkaa omia tuntoja musiikin kautta kuitenkin vei voiton ja musiikki antoi syyn jatkaa ja se oli jotain, mitä odottaa. Foo Fightersin perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi jo 27 vuotta ja Grohl myöntää, että välillä koko touhuun kypsyy.

”Olen hyvin toiveikas ihminen ja tarvitsen jonkun syyn, miksi nousta aamuisin. En osannut kuvitellakaan, että siitä tulisi ura, joka on kantanut jo yli neljännesvuosisadan. Mutta samalla olen ajautunut siihen samaan sykliin – teemme levyn, kierrämme sen tiimoilta planeetan kolme vitun kertaa ja toteamme, että ei koskaan enää tätä. Olemme ihan loppu emmekä halua nähdä soittimiamme enää koskaan. Kahden viikon päästä olen kuitenkin taas sohvalla tekemässä biisejä seuraavalle levylle”, Grohl toteaa.

Foo Fightersin uusi albumi Medicine At Midnight ilmestyy tulevana perjantaina, 5. helmikuuta.

Lisää luettavaa