Dave Mustaine ei voi sietää ”pilalle hemmoteltuja lääkäreiden ja juristien kersoja”, jotka perustavat uusia metallibändejä

Megadeth-nokkamies Dave Mustaine ja Anthrax-kitaristi Scott Ian istahtivat jokin aika sitten Metal Hammerin yhteishaastatteluun, jossa he ottivat kantaa muun muassa metallimusiikin nykytilaan ja uusien bändien menestymismahdollisuuksiin.

Miekkosten mukaan metalliskene voi edelleen hyvin, mutta Mustainen mielestä musiikkijulkaisujen ja yhtyeiden välisessä kanssakäymisessä se olennainen on päässyt unohtumaan.

”Rocktähtiä ei enää ole. Tiedätkö mitä kuitenkin löytyy?”, mies kysyy. ”Paljon räkänokkaisia musiikkilehdissä työskenteleviä kakaroita – ei millään pahalla.”

”Ennen musiikkilehdistön ja bändien välillä vallitsi tietty kunniakoodi. Sitten netti tuli ja alkoi repiä bändejä kappaleiksi”, mies jatkaa. ”Tuli ihan normaaliksi käytännöksi keksiä juttuja ihan vain bändien tuhoamiseksi. Siitä, kuka kirjoitti jutun, tuli tärkeämpää kuin käsiteltävästä bändistä. Kaipaan aikoja, jolloin kyse oli musiikista eikä arvostelijasta itsestään.”

Siitä, onko nuoremmilla metalliyhtyeillä nykyään helpompaa vai vaikeampaa entisaikoihin verrattuna, Ian ei osaa vastata, mutta Mustaine valittelee tietyn yhteisöllisyyden puutetta.

”Se on kaksiteräinen miekka”, mies sanoo. ”Uusien bändien on paljon helpompaa saada musiikkinsa kuuluviin, mutta voisin lyödä vaikka toisesta nyytistäni vetoa, että Scottkin tapasi käydä samassa sanfranciscolaisessa The Record Well -levykaupassa kuin minäkin. Vielä silloin oli mahdollista löytää metallille omistautuneita levykauppoja ja kun kävelit sinne, kundi tiskin takana tunsi sinut ja pystyi kertomaan sinulle uusista jutuista. ’Tankin uusi levy on ulkona!’, tai ’Ravenin lätty on ilmestynyt!’, tai ’Jäbä, mitä tykkäät uudesta Witchfinder Generalista?’ Ja olimme siellä ihan, että ’Jumankauta nämä ovat minuntyylisiäni tyyppejä!’ Tuntui hyvältä astella kauppaan ja nähdä hemmoja, jotka olivat kuin sinä. Tuonkaltaisia kauppoja ei enää juuri ole.”

Mitä neuvoja kaiken nähneillä veteraaneille sitten olisi nykypäivän kirkasotsaiselle junnulle, mikäli tämä astuisi ovesta sisään ja kertoisi aikovansa pistää oman bändin pystyyn.

”Älä tee sitä”, Mustaine murahtaa. Ian jatkaa hieman samoilla linjoilla: ”Sanoisin järjestyksenvalvojille, että heittävät heidät pihalle. Hah hah! Tiedätkö mitä? Sanoisin uudelle bändille, että ’Menkää katsomaan Code Orangea.’ He muistuttavat meitä vuonna 1981, kun emme halunneet tehdä mitään muuta kuin moshata ja saada jengin kuuntelemaan musiikkiamme.”

”Juuri siitä on puutetta”, Mustaine innostuu. ”Juuri siitä on vittu puutetta. Nämä vitun uudet bändit, pilalle hemmotellut lääkäreiden ja juristien kersat, jotka ottavat kaikki rahansa ja pistävät tuotantoarvoihin, jotta heillä on jättiskriinit, pyrot, tanssitytöt, puhallettavat rekvisiitat ja ego-rampit. Heillä ei ole hajuakaan pitkäjänteisestä työstä.”